Niin se on vuosi taas vierähtänyt vauhdilla. Mennyt vuosi toi paljon iloa, onnea, surua, rakkautta, kiitollisuutta, haasteita, nousuja ja laskuja, matkustamista, valokuvausta, juoksua, ystäviä, ihania treenattavia, tuntilaisia ja yhteistyökumppaneita, opiskelua, töitä, väsymystä… tunteita laidasta laitaan. Sellaista elämä on, ja siksi niin täydellisen epätäydellistä <3

Treenejä…

treenivuosi15

Rasitusmurtumasta oli toivuttu ja pikku hiljaa lisäsin omia treenejä kalenteriin; juoksua, hiihtoa, monipuolista lihaskuntotreeniä, pilatesta ja joogaa- mottona: less is more! Treeni kulkee ja vuoden aikana opin arvostamaan entistä enemmän levon ja kehonhuollon tärkeyttä. Työ jo itsessään liikuttaa ja siksi avain palautumiseen on yksinkertaisesti lepo ja terveellinen ruokavalio. Riittävästi unta ja viikottaiset hieronnat ovat must. 

Eat Good, Feel Good

ruokakuva

Smootheja ja tuorepuristettuja mehuja tulee tehtyä lähes päivittäin. Helppo tapa lisätä päivittäistä kasvisten, marjojen ja hedelmien saantia. Mitä enemmän väriä lasissa tai lautasella, niin sitä parempi. Rakastan kasviksia ja kasvisruokia, mutta kaipaan lautaselle myös kalaa ja silloin tällöin lihaa. Olen huomannut, että omalla kohdallani toimii parhaiten ”kaikkea kohtuudella”- ajatus. En kiellä itseltäni mitään, mutta automaattisesti valitsen terveellisempiä vaihtoehtoja.

Töitä ja opiskelua

työopiskelu

Vuosi sisälsi töiden ohella melkoisen paljon uuden oppimista; ravitsemuksen opiskelua Saluksessa, Pilates-ohjaajakoulutusta Somatic Studiolla ja marraskuu vierähti vielä ”kahvilantätinä”. Vuosi olikin melkoisen työntäyteinen, mutta kuitenkin hyvällä tavalla- saanhan tehdä unelmatyötäni. Tänä vuonna tavoitteeni on vielä paremmin keskittyä ajanhallintaan.

Erilaisia projekteja ja tapahtumia

juoksukuva

Sain osallistua mm. Sykesportin HCR-projektiin, jonka myötä tutustuin aivan ihaniin ihmisiin <3 Opin paljon uutta, vaikka omalta osaltani juoksu jäikin angiinan takia juoksematta. Onneksi tapahtumia on nykyään paljon! Viime vuonna polkujuoksut olivat se oma juttuni, mutta HHM ja HSR innostivat myös puolikkaille.

Niin kuin kuvista näkyy, niin Elinan kanssa on tullut kierrettyä tapahtuma jos toinenkin. Innolla odotan, mitä kivaa keksimme tänä vuonna. Uskoisin, että toinen juoksukamuni Laura, on varmasti myös suunnitelmissa mukana, vai mitä? Tänä vuonna tavoitteeni on juosta suunnitelmallisemmin- viime vuonna kun se on ollut lähinnä sinne tänne höntyilyä. Mukavaa tosin sekin- pääasia, että pääsee liikkumaan raittiissa ilmassa. 

 

Yhteistyötä Fit:n ja New Balancen kanssa

Fit

Kotitreenejä kuvattiin melkoisen monta ja tämän vuoden puolella tulossa vielä muutama. New Balancen ja Fit:n porrastreeniä Senaatintorilla Elsen johdolla. Huippu porukka, rankka treeni ja mahtava fiilis! Tough Viking Levillä oli mieletön kokemus. Samalla pääsin fiilistelemään kunnon hiihtolatuja.

Matkustusta

italia

Rooma sateisessa toukokuussa ja elokuun helteissä, sekä marraskuinen Milano ja Bologna. Ruoka, elämäntyyli ja nähtävyydet, I love Italia <3 

loma espanja

Sateista kesää lähdimme pakoon Espanjan aurinkoon. Lähes pari viikkoa auringossa teki hyvää. Rentoilun ohella pyöräilin Sierra Bermejalle ja juoksin auringonnoustessa pitkin rantaviivaa. Automatka Gibralttarille oli elämys, porottavasta helteestä huolimatta. 

london

Lontoo on aina yhtä ihana, vaikkakin melkoisen kallis! Täälläkin piipahdimme niin keväällä kuin syksyllä. Lontoosta bongaa parhaat treenivaatteet ja uudet treeni-ideat. Barry’s Bootcamp, Psycle ja Triyoga- omat suosikkini. Matkoilla yhdistyy useimmiten työ ja huvi.  

 

Hetket ystävien ja perheen kanssa

kuva

Viimeisenä, mutta tärkeimpänä- perhe ja ystävät. Rikkaus on omistaa erilaisia ystäviä ympäri maailmaa. Vaikka emme näkisi usein tai edes puhuisi viikottain, tuntuu joka tapaamisella kuin olisimme vasta nähneet. Ihanaa on ollut myös saada uusia upeita ystäviä matkan varrella ja vielä näin aikuisiällä. Yhteiset harrastukset ja mielenkiinnonkohteet yhdistävät. Muutaman kanssa tuntuu kuin olisimme tunteneet koko ikämme.

Tässä pähkinänkuoressa tämän vuoden mieleenpainuvimmat asiat. Nyt uuden vuoden alkajaisiksi haluaisin myös kuulla hieman teistä! Kuka siellä ruudun toisella puolella on? Ja millaisia postauksia haluaisit lukea tänä vuonna? Tämän vuoden tavoitteistani on kehittyä valokuvaajana ja myös bloggaajana, siksi kommenttinne ovat kullan arvoisia. Kommentoijien kesken arvon pienen yllätyspalkinnon 🙂

Oikein hyvää uutta vuotta teille kaikille!

Heidi xx