Monthly Archives: elokuu 2014

Sweet Life


Jo muutama viikko sitten herkutellessani tällä ihanan suklaisella smoothie/moussella selailin samalla Sarah Wilsonin uutta kirjaa ”Irti sokerista”. Aiemmin olen itsekin ollut varsinainen sokerihiiri, mutta nykyään makeanhimot kohdistuvat lähinnä raakasuklaaseen ja satunnaisiin lakritsihimoihin. En siis enää pidä itseäni sokeririippuvaisena, vaikka silloin tällöin herkuttelisinkin. Kirjan innoittamana en kuitenkaan voinut olla laskematta, kuinka paljon omat päivän ateriani sisälsivät sokeria. 

4gr sokeria = 1 tl sokeria. Jaa siis sokerien grammamäärä neljällä ja saat sokerin määrän teelusikoina. Tämän perusteella aloin tutkiskella ruoka-aineiden sokerimääriä ja laskin päivän saldon iltapäivään asti. Yllätyin määrästä, vaikka eihän tässä oikeastaan edes ole ”sokeria”… 

Alla olevat määrät ovat täysin arvauksia, sillä en punninnut raaka-aineita ruokia tehdessäni. Ne ovat kuitenkin suuntaa antavia. Suluissa olevat luvut tarkoittavat sokerin määrää grammoissa.

Aamupalalla kaurapuuroa mantelimaitoon (0,6gr), 1/2 mitallista proteiinijauhetta, 1/3 banaania (5gr) sekä mustikoita (2gr) ja vadelmia (2gr). = n. 10gr eli 2 1/2 tl sokeria

Lounaalla munakas pinaatilla ja tomaatilla (4gr) + lasillinen vihersmoothieta (selleriä, pinaattia, kurkkua, lehtikaalia, omena, sitruunaa). Vihanneksissa sokeria on noin 1-5gr/100gr ja omenassa 6,6gr/100gr. 20gr tummaa suklaata (7gr) = 15gr eli lähes 4tl sokeria, ja lähes puolet pienestä palasta suklaata!!! Kannattaa siis harkiten herkutella suklaalla.

Kuvan suklaamousse: 1 pieni banaani (12gr), 1/2 mitallista proteiinijauhetta, 1dl mantelimaitoa (0,1gr), 1 rkl raakakaakaojauhetta, 1 rkl chiansiemeniä ja 1 tl viherjauhetta + 1tl kaakaonibsejä. = n.13gr eli reilu 3 tl 

Saldona iltapäivään mennessä sokereita oli siis kertynyt jo noin 9 teelusikallista! Kirjan mukaan elimistö pystyy käsittelemään päivittäin vain kahden hedelmän verran sokeria- siis noin 5-6 teelusikallista. Miltäköhän luvut näyttäisivät, jos mukana olisi valmisruokia, muroja, limsoja tai jotain muuta piilosokeria sisältäviä tuoteita? Tässä muutama esimerkki piilosokereista: loraus ketsuppia= 1-2tl sokeria, annos valmis pastakastiketta= n. 4 tl sokeria, 45gr mysliä 3 tl sokeria, hedelmäinen muffini 11 tl sokeria ja 1dl mehua noin 3 tl sokeria. Kannattaakin kiinnittää huomiota valmisruokien sokerimääriin ja etenkin fruktoosisiirappiin, ja mielellään jättää valmisruuat kokonaan ostamatta. Myös terveelliseltä kuullostava ravintolaruoka sisältää usein lisättyä sokeria- jopa kasvikset!

Tästä kannattaa katsoa, miksi esimerkiksi smoothiet on parempi valmistaa itse. 

Vihersmoothieen laitan normaalisti vain yhden hedelmän, yleensä omenan, ja marjasmootheissa käytän banaania, jotta smoothien koostumus olisi kermaisempi. Vaikka hedelmissä onkin paljon fruktoosia, sisältävät ne myös paljon vitamiinejä ja kuitua, kun karkkipussissa taas ei ole mitään muuta kuin väriaineita, prosessoitua sokeria ja tyhjiä kaloreita. 

Sokerin ja varsinkin paljon piilosokeria sisältävien tuotteiden tiedostaminen on monelle silmiä avaava juttu, mutta kannattaa kuitenkin aina käyttää ihan maalaisjärkeä. Sokeri on aina sokeria, mutta jos kaupassa mietit banaanin ja suklaapatukan välillä sokeripitoisuuksia vertaillen, niin silloin ollaan hakoteillä. Ainoastaan hedelmien sokerilla tuskin kukaan on kerännyt itselleen rasvamaksaa. Ennen kuin poistat jotain ruokavaliostasi, niin varmista, että tilalle on aina jotain uutta. Kaikkea ei tarvitse eikä pidäkään karsia kertalaakilla. Karkit, keksit ja pullat voi sen sijaan huoletta jättää syömättä. Se kultainen keskitie…




Vaikka et tuntisikaan tarvetta ryhtyä täysin sokerittomalle (luopua esim. hedelmistä), niin varmasti jokainen voi ainakin jossain määrin karsia sokerin määrää omasta ruokavaliostaan. Valinnoilla, joihin et tarvitse tiukkoja sääntöjä, kieltäymyksiä ja ponnisteluja luodaan pitkällä tähtäimellä tapoja.

Tässä muutama vinkki: 

* vaihda mysli ja maustettu jugurtti -> maustamattomaan jugurttiin ja marjoihin.
* vältä valmismehuja ja virvoitusjuomia. Ne sisältävät huikeat määrät sokeria ja pilaavat hampaat
* vaihda välipalapatukat kouralliseen pähkinöitä. (tai valmista itse proteiinipatukoita). Terveellisenäkin mainostettu kaupan patukka voi sisältää paljon sokeria.
* vaihda osa hedelmistä marjoihin, niissä on vähemmän sokeria. 
* vältä kuivattuja hedelmiä. Ne sisältävät todella paljon sokeria
* vältä valmistuotteita -> käytä tuoreita raaka-aineita ja kokkaa mahdollisimman paljon itse
* syö tarpeeksi hyvälaatuisia rasvoja ja proteiinia, ne hillitsevät mielitekoja



Comfort Food


Viikon sinnittelyn jälkeen flunssa vei voiton ja nyt lepäilen kotona tankkaamassa C-vitamiinia. Eiliset rähinätreenit Kaapelilla jätin suosiolla väliin, samoin kuin väliin jää tämän iltainen Midnight runkin. Puolikuntoisena ei missään nimessä kannata treenata! Itse asiassa nautin tästä makoilusta, kirjojen ja lehtien lukemisesta, eikä leffakaan olisi hassumpi juttu. 

Flunssaisena ruoka ei juurikaan maistu, ja mieli tekee enemmän jotain lämmintä. Mökiltä kerätyistä kanttarelleista päätinkin valmistaa sienikeiton- pitkästä aikaa. Keitto sopii hyvin myös ”arkiruokaa”- sarjaan; nopea ja helppo valmistus, ja tunnetta ruokaan tuovat itse kerätyt sienet 🙂 Kuvassa keitto ei oikein pääse oikeuksiinsa, mutta hyvää oli- juuri sellaista ”hemmotteluruokaa”, jota usein kipeänä kaipaa. Niin ja maistui vielä lapsillekin 🙂 
                                                                                        Kanttarellikeitto

                                                 noin litra Kanttarelleja
                                                           1 Sipuli
                                                   1 Valkosipulinkynsi
                                                        luomu Voita
                                             2 rkl Täysjyvävehnäjauhoja
                                                          6 dl vettä
                                           Kasvisliemikuutio (Herbamare)
                                                Tuoretta Rosmariinia
                                      200gr maustamatonta Tuorejuustoa
                                                            Suolaa
                                                      Mustapippuria

Kuullota pilkotut sipulit ja kanttarellit voissa pannulla, kunnes sienien neste on haihtunut. Kiehauta vesi ja kasvisliemikuutio kattilassa. Lisää jauhot sieni/sipuliseokseen ja kaada seos kasvisliemiveteen. Lisää joukkoon myös tuoretta rosmariinia, tuorejuusto sekä mausteet. Anna kiehahtaa. Aja keitto sileäksi monitoimikoneessa ja kaada takaisin kattilaan. Maista maku. Tarjoile tuoreen leivän kanssa. 


1 2 3 14

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

It is pretty cold today, -17c ❄️, but who can resist this sunshine ☀️ .

Aamulla kävin heittämässä kevyen hiihtolenkin ja liikkeelle lähtiessä oli kieltämättä kylmä- mittari näytti -17c. Liikkeessä tuli nopeasti lämmin, mutta kuka keksisi sellaiset hanskat, jotka olisi oikeasti lämpimät muttei liian paksut? 🤔 Kaikki mahdollinen on testattu!

Muuten mulla oli päällä... .

Yläosa:
💖 Kari Traa merinovilla Rose-paita 💖 Peakin ohut merinovillapaita 💖 KT:n pari vuotta vanha treenitakki .
💎💎💎
.

Alaosa:
💖 KT merinovilla Rose- kerraston housu 💖 ZeroPointin pitkät hiihtosukat 💖Salomonin windstopper juoksu/hiihtotrikoot 💖 Päässä KT:n merinovillapipo, jonka alla vielä ohut panta. .

Tykkään treenata melko ”vähillä” vaatteilla, mutta treenin jälkeen mulla on aina vaihtovaatteet ja lämmintä vaatetta mukana. Hiihtolenkin jälkeen vedin heti lämpimän toppatakin päälle, päähän kuiva pipo, käteen lämpimät hanskat ja jalkaan UGG:t (tai niin lämpimät vaatteet kuin autossa nyt voi näillä keleillä olla) ❄️❄️ .

Ennen treenattavia vaihdoin Kisahallilla toisen paidan päälle ja trikoot jalkaan. Suihkuun pääsin vasta nyt kotona. .

Tuleeko sulla lähdettyä ulos näin kovilla pakkasilla? Vai treenaatko mieluummin sisällä? ❄️❄️ .

#skigirl #outdoors #xcskiing #crosscountryskiing #hiihto #hiihtopäivä #treenipäivä #motivation #naturelove #sunrise_and_sunsets #nature_good #nature_lovers #thisisfinland
Mountains & Italy- training is on @alppimentorit 🏔🏃🏻‍♀️🏃🏽‍♂️ .

Woohoo, matka kohti Italiaa ja Aostanlaakson kolmetonnisia on alkanut. Lue blogista fiiliksistä, talvitreeneistä, polkujuoksusta ja tavoitteista- linkki biossa! 💪🏼 .

#trailrunner #winterrunning #runnergirl #polkujuoksu #mountainlover #uusipostausblogissa #outdoors #activeliving #fitspiration
Sunday’s ❤️ .

Kotibrunssi. Ihana hillua koko aamupäivä yökkärissä ☕️ .
#goodmorning #morningglory #home #brunch #easylikesundaymorning 📸 @endorfiinikoukussa
It is your track, and yours alone. Others may walk it with you, but no one can walk it for you.- Rumi 💎 .

Eilen keskusteltiin treenattavan kanssa motivaatiosta ja tavoitteiden saavuttamisesta. Siitä, kuinka motivaation on lähdettävä aina itsestä- ei lapsista, puolisosta tai muista ulkoisista tekijöistä. Tuloksia ei saavuteta, jos halu muutokseen ei lähde itsestä. Vaikka, kuinka olisi parhaat treenit, ruokavaliot ja kannustava tukiverkosto, on vaikea luoda mitään pitkäkantoista, jos itse ei ole motivoitunut ja halukas tekemään asioita tavoitteiden saavuttamiseksi. ✨ .

Mun treenattava on sisäistänyt tämän ja huh, tuloksia tulee! ✨💎✨💎 Mitä sinä haluat? Mitä olet valmis tekemään niiden saavuttamiseksi? Ovatko se/ne asiat prioritettilistasi kärkipäässä? Teetkö jo jotain niiden eteen? Kuinka motivoitunut olet? Miksi haluat juuri tätä/näitä asioita? Kirjoita nämä itsellesi ylös ja palaa niihin aina, kun mietit, miksi aloitit. 💎 .

Albert Einsteinin ajatelman mukaan- ”Insanity is doing the same thing over and over again and expecting different result.” Kuulostaa niin ilmiselvältä, mutta siitäkin huolimatta syyllistymme siihen. Ota ohjat omiin käsiin, sillä silloin voit muuttaa asioita, joiden haluat olevan toisin ❤️ .

P.S näin ihanat maisemat on Oittaalla. Kuva on eiliseltä hiihtolenkiltä! Kivaa viikonloppua ❄️ .

#motivation #quoteoflife #outdoors #naturelove #thisisfinland #skigirl #activeliving #xcskiing #hiihto #crosscountryskiing
Lets ski ❄️❄️❄️ .

Blogissa nyt toivottu postaus hiihdosta- miten karvapohjasuksia hoidetaan, perinteisen hiihtotyylin tekniikkavinkkejä, @salomonsuomi suksitestipäivistä ja välineiden valinnasta! Linkki blogiin löytyy biosta ☝️ .

Tänään mä aion suunnata laduille- lunta ainakin riittää! Mitkäs on sun suunnitelmat? ⛷⛷ .
#ski #xcskiing #hiihto #hiihtopäivä #trainingday #fitspiration #outdoors #uusipostausblogissa #skigirl 📸 @endorfiinikoukussa
« It’s not how deep you go. It’s how you go deep.- Ida Rolf. 🖤 .

Elina @endorfiinikoukussa kirjoitti ihanan postauksen Endorfiinikoukussa- blogiinsa juoksijan venyttelyistä ja mm. meidän ystävyydestä ✨❤️ Käy lukemassa ja nappaa vinkit talteen! Videolta näet liikkeet vielä käytännössä. .
#yogi #activeliving #personaltrainer #quoteoftheday #yogaeverydamnday #healthyliving #fitspo #fitspiration 📸 @endorfiinikoukussa
Eilen lanseerattiin Suomeen ihana italialainen kauneussarja N.A.E Naturale Antica Erbosteria @nae , jossa kantavana voimana ovat italialainen luonto, sen yrtit ja vanha tietotaito. ✨ Intohimoa, nautintoa, esteettisyyttä, ihania tuoksuja... ”La bella vita” Arki on kaikilla sama, asuipa sitten missä vain, mutta arjestakin voi aina tehdä hieman kauniimpaa ja nautinnollisempaa. Niin mäkin uskon ✨ .
Aivan ihana tapahtuma- italiainen lounas, italialaista musiikkia ja tietysti nämä tuotteet 😍 Kiitos @ellakanninen @prmanifesto @nae .

Italia fanilla muuten matkakuume nousi, kunnes tajusin, että hei Italian matka ensi kesälle @alppimentorit vuorivaellukselle on jo buukattu! Tulevana lauantaina meillä on ensimmäinen tapaaminen ja käydään jo läpi tulevaa reissua ja käydään juoksemassa lumisilla poluilla. Huippua tietenkin tavata lähtevä tiimi 🏔💎 .

Nyt kuitenkin nautin Suomen talvesta ja lumesta ❄️ Lumitöiden tekokin on kivaa, kun osaa asennoitua siihen niin. Kivaa päivää sullekin 😍 .

#italy #iloveitaly #naturalcosmetics #travelbug #dolomites #adventuretime #hike #mountaineering #runnergirl #amazing_shots
Ice ice baby! ❄️ .

Eilen pulahdin hiihtolenkin päälle avantoon. Ai, että teki hyvää, vaikka olihan se ihan jäätävän kylmää! Ens kerralla varaan enemmän aikaa, että ehdin saunaankin ✨ Tuutko mukaan @heidi_ettskrutt ? 
Onkos muuten siellä ruudun toisella puolella innokkaita talviuimareita? ❄️ .

#winterswimming #avantouinti #iceswimming #iceicebaby #healthyliving #outdoors #fitspiration 📸 @endorfiinikoukussa
💥✨ HOME WORKOUT ✨💥 #boom .

Gallupin mukaan moni teistä treenaa myös kotona, KOSKA se säästää aikaa, ei ole sidottu aikaan tai paikkaan ja kaiken lisäksi se on ilmaista! 🏡💪🏼 .
Alla tehokas tuolijumppa! Tarkemmat ohjeet liikkeisiin (ja aloittelijan variaatiot) löydät nyt blogista- linkki biossa ☝️ Tykkää ❤️ ja tallenna treeni. Silloin voit tehdä sen koska just sulle sopii. Lisää treenejä löydät #heidionthegoworkout 💥💪🏼💥💪🏼 .

1️⃣ Lantionnostot 
2️⃣ Bulgarialainen Askelkyykky
3️⃣ Dippi
4️⃣ Punnerrus & kosketus olkapäähän
5️⃣ Vuorikiipeilijä
6️⃣ Vatsarutistus x 3 .
Työosuus 30-45 sec. -> palautus liikkeiden välissä 30-15sec. Palautus kierrosten välissä 30-60 sec. Tee 2-4 kierrosta. Alkulämppää unohtamatta- yhdistä hyöty & huvi ja imuroi tai tee lumityöt alle 💪🏼💪🏼 .

#kotitreeni #homeworkout #fitspiration #workoutvideo #befit #fitgirlvideos #fitmom #bodyweighttraining #tuolijumppa 📸 @endorfiinikoukussa

Arkisto