Ulkona treenaaminen on tehty entistä helpommaksi! Treenattavien kanssa olen jo vuosia hyödyntänyt lenkkikenttien, uimarantojen, puistojen ja pihojen tankoja mm. TRX-narujen kiinnittämiseen, joissa vaan mielikuvitus on ollut rajana. Iloisia...
Ulkona treenaaminen on tehty entistä helpommaksi! Treenattavien kanssa olen jo vuosia hyödyntänyt lenkkikenttien, uimarantojen, puistojen ja pihojen tankoja mm. TRX-narujen kiinnittämiseen, joissa vaan mielikuvitus on ollut rajana. Iloisia...
Mistä tietää, että syksy on saapunut? No ainakin siitä, että treenishortsit ovat vaihtuneet pidempiin trikoisiin. Ja, vaikka kaapissa olisi, mitä ihania trikoita, huomaan, että nappaan jalkaan lähes poikkeuksetta ne mukavimman tuntuiset, olipa malli sitten...
Maanantai on useimmiten päivä, jolloin olen energisemmilläni. Työviikkoni, kun alkaa jo sunnuntai iltapäivästä. En tarvitse maanantaille sen kummempaa tsemppausta, mutta menneen viikonlopun valvomisen ja eilisen aamuviiden herätyksen jälkeen tuntui...
Vuoden ensimmäinen polkujuoksutapahtuma- tai juoksutapahtuma ylipäätään, on nyt juostu. Osallistuin siis viime viikonlopulla Tampereella juostavaan naisten omaan NiceTRAIL tapahtumaan. Sateisesta kelistä huolimatta paikalle kerääntyi iso joukko reippaita...
"So I'm sitting here on Jan 3rd knowing I need to lose weight and get fit......however I'm feeling so unmotivated it's unreal! I'm a member of a great gym but struggle with motivation to go regularly as I feel there is a lack of support and guidance and...
Kari Traan uuden tutkimuksen mukaan jopa kolmasosa pohjoismaisista naisista kokee painetta harrastaa enemmän liikuntaa ja jopa yhdeksän kymmenestä haluaisi muuttaa jotakin kohtaa vartalostaan, jos pystyisivät. Naisia pommitetaan ääripään, jopa epärealistisilla,...
Tässä vanhempieni kauniilla takapihalla, aamiaisella istuskellessa, olen mietiskellyt, kuinka kaunis, järvien ympäröimä, vehreä ja monipuolinen urheilukaupunki synnyinkaupunkini Valkeakoski oikein onkaan. Riippusillat, Rapolanharju, Korkeakangas, upeat...
Tiistaina ja keskiviikkona Nuuksion metsissä mustikoita treenattavien välissä poimiessa mietin, kuinka onnekas olenkaan, että saan tehdä töitä näin erilaisissa paikoissa. Välillä juoksutan treenattavia portaissa Helsingin keskeisimmällä paikalla,...
Kahvakuula ja TRX-narut eivät treenivälineinä blogissani varmasti juuri esittelyjä kaipaa. Moni pidempään seurannut tietää, että ne ovat suosikki treeniapuvälineeni. Usein treeneissäni käytänkin molempia. Kahvakuula lisäpainona tuo...
Aurinkoa, myrskyä, kahvilan avajaiset, palaveria ja kuulatunti, treeniä- rennompaa ja kovatehoista, illanistujaiset, remppaa, koti-iltaa, pizzaa ja Netflixiä. Kaikkea mahtui kuluneeseen viikonloppuun. PERJANTAI- palaveria, Goodion avajaiset ja extempore...
Viimeiset lomapäivät vierähtivät Magnesia Festivaaleilla Lonnan saarella- luentoja, hyvinvointiworkshoppeja, joogaa, ystäviä ja hyvää ruokaa. Kauppatorilta Lonnaan on vain kymmenisen minuutin venematka, mutta silti tuntui kuin olisin saapunut jonnekin...
Loman loppumisen myötä tulee auttamatta fiilis, että kesä oli nyt sitten tässä ja syksyä kohti mennään. Mutta, jos kesän loppuminen tarkoittaa yhtä aurinkoista ilmaa kuin eilen, niin avosylin otan sen vastaan <3 Eilen "toimistoni" sijaitsi niin meren...
Lauantai, ja extempore lähdimme ystävän kanssa Nuuksioon vaeltamaan. Metsä on vain niin kaunis, rauhoittava ja voimaannuttava, sateella ja auringonpaisteella- eilen saimme kokea molemmat. Kesäsadekin on vain piristävä. Laavulle jäimme paistamaan vielä makkaraa....
Porrastreeni on monelle varmaanki jo tuttu juttu, mutta miten on sauvarinteen laita? Periaatteessahan se on kuin sauvakävelyä, mutta tasaisemman maaston sijaan sauvotaankin mäkiä ylös ja alas. Sauvarinteeksi kannattaa valita mäki, joka ei ole liian jyrkkä,...
"Todellisuudessa useimmilla meistä on kaikki hyvin. Kun kaikki on hyvin pitkään, totumme siihen ja kaikesta hyvästä ympärillämme alkaa tulla itsestäänselvyys. Ei aikaakaan, kun se, mikä alun perin oli meille lahja, etu ja hyvä asia, on mielessämme muuttunut...
Kahvakuulatreenissä yhdistyvät mukavasti koko paketti- lihaskunto, kestävyys, tasapaino, koordinaatio ja liikkuvuus. Jo lyhyessäkin ajassa saa sykkeet ylös ja kokonaisvaltaisen treenin. Olinpa sitten salilla tai kotona, suosin tämän tyyppisiä treenejä. ...
Asfalttia, hiekkatietä, metsäteitä, polkuja... ei en ollut juoksemassa, vaan pitkästä aikaa maastopyöräilemässä- itse asiassa ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Viime kesänä ja syksynä hyvin alkanut maastopyöräilyharrastukseni tyssäsi oikeastaan pyörän...
Loma on pikku hiljaa lähenemässä loppuaan ja voin sanoa, että sain siltä kaiken ja enemmänkin, mitä toivoa saatoin- en voisi tuntea oloa rentoutuneemmaksi. Aurinko, lepo, liikkuminen, hyvä ruoka ja tyttöjen kanssa vietetty aika on ollut niin parasta, ja olen...
Lomalla on aikaa kävellä meren rannassa, ihailla simpukkamerta, maata rannalla ja altaalla, välillä hieman jopa tylsistyä. Olla tekemättä mitään, jos siltä tuntuu. Sen ansiosta ajatukset kirkastuvat ja kumpuaa uutta inspiraatiota. Lomalla on ollut aikaa...
Tässä lupaamani vesikanisteri- treeni. Toimii niin hiekkarannalla, mökkipihassa kuin ihan sisällä kotonakin. Ei siis katso paikkaa, aikaa tai ilmastoa. Rantahiekka ja pehmeä alusta tuovat treeniin oman isähaasteensa ja ehdottomasti suosittelen tekemään treenin...