Kesäkuun loppu, ja moni on aloittanut jo kesäloman. Sen myötä omakin kalenteri on ottanut hieman pehmeämpää laskua kohti heinäkuuta, omaa kesälomaani. Aion lomailla koko heinäkuun ja vielä elokuun ensimmäisetkin päivät. Osa lomasta vietetään...
Kesäkuun loppu, ja moni on aloittanut jo kesäloman. Sen myötä omakin kalenteri on ottanut hieman pehmeämpää laskua kohti heinäkuuta, omaa kesälomaani. Aion lomailla koko heinäkuun ja vielä elokuun ensimmäisetkin päivät. Osa lomasta vietetään...
Tykkään monista erilaisista asioista. Joskus ne voivat vaikuttaa jopa hieman ristiriitaisilta, toistensa vastakohdilta. Mielestäni ne eivät sitä kuitenkaan ole. Mustaa ja valkoista, tai jotain siltä väliltä. Onneksi ei tarvitse valita vain toista, voi...
Hieman jo mattimyöhäisenä lähden mukaan Maaret Kallion aloittamaan haasteeseen #olisinpatiennyt. Mitä olisin toivonut nuoren Heidin silloin aikoinaan tietävän? Omaa nuoruutta läpi käydessä ja mukaan lähteneiden viestejä lukiessa, huomasin lähes...
Päivän lehden mukaan Suomessa mitattiin toukokuussa 14 hellepäivää- lähes siis yhtä monta kuin koko viime kesänä yhteensä. Melko uskomattomalta tämä onkin tuntunut. Aamun aikaiset herätyksetkään eivät tunnu missään. Early bird heitti aamulla jo mutkan...
Viime viikolla työmatkoja pyöräillessä mietin tulevan kesän ja syksyn suunnitelmia ja unelmia. Ihania juttuja tapahtui työrintamalla jo kevään aikana, ja syksyllekin on tulossa kaikkea mukavaa. Asioita, joista joskus vain unelmoin. Olen tottunut elämään...
Viime viikkoisessa Me Naiset- lehdessä jaoin Intersportin ja Salomonin mainoksessa viisi syytä, miksi suunnata poluille juoksemaan. Syitä keksisin vielä monta muutakin, mutta alle tiivistin lehden vinkit. IRTI ARJESTA & STRESSISTÄ Polkujuoksu...
Näin upeat olivat maisemat eilen aamulla Eiranrannassa, Löylyn terassilla. Lauantaisen juoksun jälkeen keho oikein kaipaa venyttelyä, ja hyödynsinkin treenattavien välissä olevan ajan omaan kehonhuoltoon. Juoksu jäykistää, ja nyt, kun olen juossut taas...
Blogi on ollut harvinaisen pitkällä tauolla- johtuen ikävä kyllä muista syistä kuin kirjoittajasta. Hakkeri iski sivustolleni ja jumitti koko systeemin. Kylläpä harmitti, mutta nyt onneksi ongelma hoidettu ja kirjoittaminen jatkuu 🙂 Kevään Kari...
Hyvinvointi on kokonaisuus- ei ainoastaan treeni ja ruokavalio- vaikuttavia osatekijöitä hyvään oloon ovat myös mm. uni, oma asenne, työ ja ihmissuhteet. Useimmiten vain kiinnitämme enemmän huomiota kahteen ensimmäiseen. Kaikki stressi ei tietenkään ole...
Tampere on nyt myös Kari Traan Urban Trainingin osalta valloitettu ja fiilis on NIIN hyvä. Olipa mukava bongata tapahtumassa tuttujakin kasvoja 🙂 Juuri nyt, parin päivän reissaamisen jälkeen, on kuitenkin mukava nauttia hitaasta aamusta kotona. Kevään...
Kännykän kameran rullaan kertyy lähes päivittäin uusia kuvia. Ikuistan lähinnä hetkiä ja esteettisesti kauniita asioita, jotka jollakin tavalla vangitsevat huomion. Upeat maisemat, auringonlaskut- ja nousut saavat lenkin kuin lenkin pysähtymään hetkeksi....
Woohoo- Kari Traa Urban Training- kiertueemme on startattu! Edes sateinen sunnuntai-aamu ei menoa hidastanut, päinvastoin, sadanviidenkymmenen reippaan naisen valloittaessa Helsingin katuja. Niin mieletöntä naisenergiaa. Mikonkadun...
Tämä sali on kaikkien sali, mutta useimmiten saat olla siellä yksin. Ei salijäsenyyksiä tai aikarajoituksia. Voit treenata juuri silloin, kun se sinun aikatauluusi parhaiten sopii. Salilla ei ole lapsiparkkia, mutta lapset ovat enemmän kuin...
Viime viikolla järjestettiin, My Body & Balance studiolla Espoossa, uuden Suunto 3 Fitness- kellon lanseeraustilaisuus. Jonnen kanssa saimme Suunnon ambassadoirena kunnian olla kertomassa uuden kellon teknisistä ominaisuuksista, sekä tietenkin myös...
Uusimmassa Fit-lehdessä minulta kysyttiin "Miten vietän hyvinvointiviikonloppua kotona?". Laitan croissantit uuniin ja nautin hitaan aamupalan. Sitten lähden raittiiseen ilmaan esimerkiksi hiihtämään tai vaeltamaan Nuuksioon. Silloin en treenaa, vaan...
Viime viikonloppu oli yhtä auringonpaistetta. Liikuntaa sen eri muodoissa- pitkä kävelylenkki ystävän kanssa, joka päätyi terassille fiilistelemään auringonlaskua. Aamulenkki auringonnousussa juosten ja pyöränkin kaivoin vihdoin talven jäljiltä esille....
Chiavanukasta Elinan kanssa viime lauantaina Eltsussa Retkieväät- keitetty kananmuna, saksanpähkinöitä & gojeja ja banaani. Tuorepuuro with a view <3 Kaurapuuroa mangolla ja mustikoilla Kisahallilla ...
Kevät, aurinko ja kuiva asvaltti- juoksijan unelma. Eilenkin Eläintarhan kentällä kävi jo heti aamusta kuhina, samoin Helsingin rantateillä. Eikä ihme, lämpömittari kohosi reilusti plussan puolelle ja terassilla tarkeni istua jo ilman...
Maanantai meni vielä kuumeillessa. Kotona lepäillessä katsoin "Eat Pray Loven" varmaan miljoonannen kerran. Heittämällä yksi suosikki leffoistani. Tulen katsomaan sen varmasti vielä uudelleen ja uudelleen... Aurinko houkutteli siirtämään työt ulos....
Aivan vielä ei kotipihassa joogailla, mutta terassilla olen syönyt jo ensimmäisen lounaani. Aurinko paistoi niin makeasti siniseltä taivaalta, eikä tuulesta ollut tietoakaan. Pientä varovaisuutta kannattaa näillä keväisen arvaamattomilla ilmoilla kuitenkin...