Browsing category Wellbeing

HARMAALLA ALUEELLA


 

Hyvinvointi on kokonaisuus- ei ainoastaan treeni ja ruokavalio- vaikuttavia osatekijöitä hyvään oloon ovat myös mm. uni, oma asenne, työ ja ihmissuhteet. Useimmiten vain kiinnitämme enemmän huomiota kahteen ensimmäiseen.

 

Kaikki stressi ei tietenkään ole pahasta, vaan se myös inspiroi ja vie meitä kohti unelmia ja tavoitteita. Stressi sopivissa määrin vie meitä kuin eteenpäin, mutta, mikä on ”sopivissa määrin”? Sitä ei oikeastaan kukaan voi toiselle määritellä, toiset kestävät stressiä paremmin kuin toiset, mutta liiallisena moni huomaa sen vaikutuksen ensimmäisenä unesta. Nukahtaminen saattaa vielä olla helppoa, mutta aamuyön heräilyt voivat olla merkki ylikierroksilla käymisestä. Jos on vain mahdollisuus, niin hidasta jotain hetkeä päivässä.

 

Hidastamiseen ei tarvita tunnin joogatuntia tai meditaatiota, vaan hidastamisen muotoja on monia. Hermoston rauhoittamiseen riittää jo viisi minuuttia. Näitä viiden minuutin hetkiä varmasti jokainen löytää jossain vaiheessa päiväänsä? Suunto 3 Fitness– kellon stressin ja palautumisen seuranta onkin tähän ihan super. Harmaat palkit kertovat kaikenlaisesta aktiivisuudesta ja keltaiset taas palautumisesta. Omat palkkini ovat huidelleet jatkuvasti siellä harmaalla alueella, kunnes aloin tietoisesti rauhoittaa joitakin hetkiä päivässä. Olikin mukava huomata, kuinka omilla valinnoilla oli oikeastikin suora vaikutus palautumiseen.

 

Sometimes the most productive thing you can do is relax

 

 

Viime yönä unenlaatu huimat 99%- useimmiten pääsen 70-85%. Tätä on niin mielenkiintoista seurata.

 

Hidastaminen ja uneen keskittyminen ovatkin olleet kevään omia prioriteetti numero ykkösiäni. Ei tarvita kelloa kertomaan, nukuinko hyvin vai huonosti- tiedän sen kyllä olostanikin – mutta kello on motivoinut tekemään jo päivän aikana valintoja, jotka vaikuttavat paremmin unenlaatuun. Mielenkiinnolla olen seurannut kellosta etenkin syvän unen määrää, sillä se kertoo, kuinka palauttavaa uni todellisuudessa on ollut. Unenmäärä ajallisesti on hyvin yksilöllistä- toinen tarvitsee enemmän unta kuin toinen. Lyhemmillä unilla pärjäävän uni voi siltikin olla yhtä hyvää, ellei parempi laatuista.

 

 

HYVÄT UNET ALKAVAT JO PÄIVÄN VALINNOISTA….

 

Ulkoilma ja sopivasti liikuntaa. Nuuksio- päivistä olen ottanut hyödyn irti ja käynyt töiden jälkeen heittämässä metsässä omankin lenkin. Poluilla juoksentelu on rentouttavaa. Kivien ja kantojen yli hyppiessä mieli tyhjenee. Huomaan, että se on hyvin energisoivaa- meditation in motion. Metsässä juoksen fiiliksen mukaan, välillä kävelen ja upean maiseman nähdessäni saatan pysähtyä vain istumaan ja ihailemaan.

 

Ulkoilua kannattaakin suosia nyt ilmojen lämmettyä aina, kun vain mahdollista. Lihaskuntotreenitkin voi siirtää ulos, ja yhdistää juoksu/kävelylenkkiin. Hyödynnä työmatka pyöräilyyn.

 

Pienet ”pauset” kesken päivän. 5 minuuttiakin riittää. Näitä 5 minuutin rentoutushetkiä olen tietoisesti lisännyt päiviini, ja näin saanut harmaan sekaan myös keltaisia palkkeja. Rentouttavia asioita voi olla vaikkapa aamukahvi terassilla ilman häiriötekijöitä (kännykkää), lempeät venyttelyt kesken työpäivän tai aamulla/illalla, luontohetki, kirjan lukeminen tai musiikin kuuntelu. Julkisilla kulkiessa suljen usein silmät ja kuuntelen lempimusiikkiani matkan ajan. Huomattavasti parempi vaihtoehto kuin kännykän selailu.

 

Tekemättöminä hetkinä emme välttämättä enää osaa ”olla vain”. Helposti nappaamme kännykän ensimmäiseksi käteen ja selaamme samoja juttuja kerta toisensa jälkeen.

 

 

Parempi ajankäytön hallinta. Keskity siihen, mihin keskityt ja saat to do-listaa suunnitellusti lyhemmäksi ja tekemättömät asiat alta pois. Tekemättömät asiat vievät hirveästi energiaa ja saattavat tulla alitajunnassa juuri sinne yöuniin. Välillä siirrän ”kotitoimistoni” läheiseen kahvilaan. Siellä saan parissa tunnissa tehtyä saman, mihin kotona menisi huomattavasti kauemmin. Huomaan, että kotona alan helposti tehdä vaikkapa kotihommia kesken kaiken. Myös yrittäjällä on hyvä olla työajat, 24h ei tarvitse olla tavoitettavissa.

 

Kevyt iltapala. Silloin energiaa ei kulu yöllä ruuansulatukseen. Liian raskas ja rasvainen ruoka tuo myös epämukavan olon. Oma iltapalasuosikkini on puuro marjoilla, banaanilla ja pähkinöillä.

 

Sammuta laitteet ajoissa ennen nukkumaanmenoa. Eilen illalla katsoin pitkästä aikaa leffan. Holiday oli muuten aivan ihana <3 Muuten usein valitsen aikaisen nukkumaanmenon. Aloitan työt aamuisin jo puoli seitsemän maissa, enkä halua tinkiä yöunista. Poikkeuksia tietenkin tulee, ja kesällä huomaan pärjääväni lyhyemmilläkin unilla, mutta rytmeistä ei kannata liiaksi poiketa.

 

Tuossa portailla istuskelin ja ihailin maisemaa treenattavien välissä- upea näkymä merelle <3

 

Mitä, jos hyvinvointia lähtisikin siis katsomaan unikulmasta? Levänneenä ja palautuneena on energisempi, jaksaa paremmin keskittyä liikkumiseen ja ehkä tehdä parempia valintoja ruokavalionkin suhteen. Monia vaivaava makeanhimokin saattaa helpottaa. Mitä mieltä sinä olet?

 

 

It is up to you, to see the beauty of everyday things.

 

 

Postaus tehty kaupallisessa yhteistyössä Suunnon kanssa.

 

 

Heidi xoxo

ONNISTUMISIA & VIIKON PUHEENAIHEITA


 

Hitaat aamut ja aamiainen terassilla <3 

 

Tampere on nyt myös Kari Traan Urban Trainingin osalta valloitettu ja fiilis on NIIN hyvä. Olipa mukava bongata tapahtumassa tuttujakin kasvoja 🙂 Juuri nyt, parin päivän reissaamisen jälkeen, on kuitenkin mukava nauttia hitaasta aamusta kotona. Kevään ensimmäinen aamiainen oikein terassilla istuskellen. Tarkenee jo oikein hyvin. Lautasella vakkari näkkäri/tuorejuusto/avocado/kananmuna combo sekä Yosan greek jugurtti hedelmillä, marjoilla ja pähkinöillä. Tämä aamiainen löytyy tällä hetkellä lautaseltani niin arkena kuin näin viikonloppuisin. Päivän hesari, radion soidessa taustalla…

 

Radiota kuuntelenkin lähes koko ajan, niin autossa kuin kotonakin. Suosikkini on ehdottomasti Suomipopin Aamulypsy. Välillä jutut on vedetty niin överiksi. Toisaalta niissä piilee kuitenkin aina totuudensiemen. Asioita, joita moni ajattelee, muttei kehtaa vain sanoa ääneen. Välillä nauran aivan vedet silmissä.

 

Torstaina kolmikko jutteli onnistumisesta ja urheilusaavutuksista- siitä, kuinka moni haaveilisi siitä, että saisi itse olla juhlimassa ja nostamassa kannua siellä korkeimmalla podiumilla. Vitsi, kuinka siistiä se olisi! Mutta, kuinka moni lopulta olisi valmis kulkemaan sen matkan, joka huipulle pääsemiseen vaaditaan?

 

Kuinka monella riittäisi motivaatio tehdä pitkäjänteisesti työtä sen eteen? Silloinkin, kun eteen tulee loukkaantumisia tai muita vastoinkäymisiä. Kuinka moni on oikeasti valmis elämään urheilijan kurinalaista elämää- ja vielä omasta halusta ja tahdosta? Tekemään päivittäin valintoja urheilu prioriteetti numero ykkösenä. Silloinkin, kun väliin jäävät niin vappubileet kuin kaikenmaailman kissanristiäiset- usein myös ystävien häät, joulut ja muut juhlapyhät. Jäljelle ei jää kovinkaan montaa, joilla oikeasti on se oma intohimo ja halu menestyä. Ja juurikin se oma motivaatio- ei isän, äidin tai valmentajan. Hyvä keskustelu, harmi, että avasin radion sen verran myöhässä etten ole aivan varma, mistä juttu sai alkunsa.

 

Mutta ihan me mattimeikäläisetkin, jotka emme havittele sinne korkeimmalle podiumille, voimme kokea onnistumisia. Ihan päivittäin ja pienistäkin asioista. Tällä viikolla olin niin fiiliksissä ratsastaessa oikeastaan ensimmäistä kertaa kunnolla yksin, ilman liinaa. Ja oikein jo raviakin. Voi sitä iloa ja riemua, kun kemiat bondasivat hevosen kanssa yksiin. Jollekin toiselle pieni juttu, mutta minulle iso. Viikonlopun tapahtumassakin oli mukava huomata juuri niitä onnistumisen fiiliksiä. Vitsi jaksoin! Juuri nämä onnistumiset palkitsevat ja ovat liikunnassakin niin motivoivia.

 

Perjantaina rantakallioilla videokuvauksissa. Kuvassa hymyilytti- todellisuudessa olin aivan umpijäässä.

 

Toinen juttu, mikä kiinnitti tällä viikolla huomioni, oli blogikirjoitus ”Elätkö niin kuin opetat?”. Juttu, joka oli osoitettu enemmän meille personal trainereille ja valmentajille. Olenkin samaa mieltä siinä, että olemme roolimalleja, jotka omien elintapojen ja esimerkin avulla osoittavat uskottavuuttaan. Olisi vaikea kuvitella, että pyörittäisi omaa yritystä, jos ei intohimoisesti ensinnäkin tykkäisi siitä mitä tekee, itse seisoisi omien toimintatapojensa takana tai eläisi opettamiensa asioiden mukaisesti.

 

Valmentajia ja personal trainereita on moneen lähtöön- ja hyvä niin. Toiset valmentavat kilpailijoita/ urheilijoita, ja toiset taas kuntoilijoita/harrastelijoita. Olipa oma fokus sitten kummassa tahansa, on valmentajan tärkeää tiedostaa omat taitonsa ja tietonsa- keskittyä siihen, minkä parhaiten osaa. Olla muuntautumiskykyinen, oppimishaluinen ja avarakatseinen. Kukaan ei ole koskaan valmis, vaan kehitys myös valmentajana on jatkuvaa. Oma ohjauskin muuttuu kokemuksen myötä. Omat oivallukset ja välillä ne sivupolutkin vievät eteenpäin ja ammattitaito kasvaa. Jos omat taidot eivät riitä, hyvä valmentaja ohjaa asiakkaan kollegalle.

 

Tietyllä lailla olemme käveleviä käyntikortteja- enkä tarkoita ulkonäöllisesti, vaan tekemisen kautta. Siinä mielessä myös some on hyvä väylä hieman ”vakoillakin”, jotta löytää omanlaisensa valmentajan. Yksi tykkää yhdestä, toinen toisesta. Meitä on moneen junaan, eikä kummassakaan ole mitään väärää. Olemme vain kaikki erilaisia ja tykkäämme eri asioista. Tärkeintä on löytää se oma juttu.

 

Mutta, kilpaurheilijoita valmentavan tuskin tarvitsee olla yhtä hyvässä kunnossa kuin itse valmennettavan, tai elää yhtä kurinalaisesti, ollakseen silti hyvä valmentaja. Kuntoilijan valmentajan taas on mielestäni tärkeämpää olla itse omalla elämäntyylillään esimerkki, elää niin kuin opettaa. Tämän ohella onnistuneessa valmennussuhteessa yhtenä tärkeimpänä kriteerinä mielestäni kuitenkin on, ammattitaidon lisäksi tietenkin, yhteensopivat kemiat. Valmennussuhteessa mennään todella paljon ihon alle ja ohjaus on paljon enemmän kuin vain tunnin treeni. Ilman kemioita on vaikea luoda hyvää suhdetta. Ja tämähän toimii kaikessa.

 

Ja, vaikka roolimalleja olemmekin, ei valmentajakaan kuitenkaan ole täydellinen, kuten ei ole lääkäri, fyssari tai minkä tahansa muun alan ammattilainen. Olemme myös aivan tavallisia ihmisiä. Ihmisiä, joilla on työminän lisäksi myös vapaa-ajanminä- se, mitä ei näytetä Instan My Storyssa tai snapcahateissä. Ihmisiä, jotka käyvät läpi aivan samoja arjen kiireitä- elämän isoja ja pieniä iloja ja suruja- aivan kuten kuka tahansa. Ihmisiä, jotka eivät aina jaksa lähteä lenkille. Ihmisiä, jotka eivät aina tunnista, koska taas pitää hiljentää tahtia. Ihmisiä, joilla on ehkä stressiä ja liian lyhyitä yöunia. Ihmisiä, jotka sairastelevat. Ihmisiä, joilla on joskus karkkia ostoskorissa. Ihmisiä, jotka käyvät joskus oikein juhlimassakin.

 

Aurinkoa päivääsi! Aamiainen on nautittu, taidanpa lähteä juoksemaan Nuuksion poluille. Ihana ilma <3

 

Heidi xoxo

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Woohoo! What a race day we had today, as Naisten Kymppi & 10 000 amazing ladies hit the Helsinki streets 🙌 
Ihan rennosti ajateltiin @endorfiinikoukussa @vegelinda kanssa lähteä matkaan, mutta eihän sitä sitten malttanut... Reippaita alle vitosen kilsoja taittui taival tänään, vaikka matkaan mahtui veskitaukokin 😅 Kiitos vielä kutsusta @naistenkymppi @stadiumfinland ✨👌 Mitäs sitä seuraavaksi keksisi? Polkujuoksua ehkä... #backinbusiness #raceday #runnershigh #runnergirl #runspo #naistenkymppi #iloverunning
☀️✨SUMMER sunsets with friends 🌅✨ Juoksuviikko, sellainen on ollut viime viikkoni. Ensin @helsinkicityrun ja perjantaina juostiin Yritysmaraton, jossa sain kunnian juosta @zpcompression_fi tiimissä- päivän fiiliksistä kirjoitin blogiinkin. Kohta taas juostaan @naistenkymppi 🏃🏻‍♀️☀️ Olen aivan intopiukeana taas juoksusta. Syksylle asetan ehkä jopa jokin tavoitteenkin? 
Välillä on kuitenkin mukava ihan vain olla, tekemättä mitään sen kummempaa- istua vaikka laiturilla kukkaseppele päässä. Auringonlaskiessa viettää ihania hetkiä ystävien kanssa 😘 @paulaemilian @monttelska #dolcefarniente #sunset #summernights #sitbackandrelax #balance #collectmoments #enjoylife #rightnow
☀️💪🏼 TRX- such an effective whole body workout! Here’s some of my favorite ones 1️⃣ Squat Jump 2️⃣ Push Up 3️⃣ Forward Lunges 4️⃣ Power Pull #justdoit 🙌

Tänään sulla on mahdollisuus tulla testaamaan TRX-naruja Matinkylän Foreverille. Vedän kello 10-13 demoja ja vastailen  mielelläni treeniin liittyviin kysymyksiin. Treenit tietty ulkona ☀️ #trx #trxtraining #workoutvideo #heidionthegoworkout #outdoorlife #trainingday @trxfinland @foreverclubs
🦋☀️ These summer days & my favorite summer dress- year after year ☀️🦋 Niin ihanaa, kun saa vetää kevyen kesämekon päälle ja heittää juoksulenkit vain shortseissa #ilovesummer Tämä kesä tulee olemaan niin ☀️☀️☀️ Jos ei Suomessa niin reissun päällä. Kesäloman suunnitelmat tehty ja matkat varattu ✈️🏔🏃🏻‍♀️🍓🥂🥗🍕⛲️☀️ Aurinkoa päivääsi! Mulla edessä työpäivä- onneks ulkona ☀️ #summervibes #adventurous #alwayspositive #summerdress #travel #worldtraveler #spontaneous #expandyourplayground
Note to myself: don’t go through food pics when super hungry... Post run cravings right now, @holidaybarhelsinki sweet potato fries & poke bowl 🤩 
Vitsi oli huippu päivä yritysmaratonilla. Aurinko, juoksu, hyvä fiilis ja tietty meidän @zpcompression_fi tiimi 🙌 Kirjoittelen kohta päivästä blogiin, stay tuned- ensin kuitenkin syön 😅 #foodporn #hungryrunner #runnergirl #postrun #cravings #sweetpotatofries #eatwell
💗 FRIDAY #morningglory 💗
Aamuvenyttelyjä näissä maisemissa ennen päivän juoksutapahtumaa. Tänään nimittäin juostaan yritysmaraton ja olen edustamassa @zpcompression_fi 💗 #goodmorning #yogaeverywhere #zp #run #runnergirl #runnerslife #raceday #zpcompression #whataview #yritysmaratonviesti
🌸 Everything has beauty, but not everyone sees it. And sometimes we get so worried about being “pretty”. Let’s be pretty kind, pretty funny, pretty smart, pretty strong 🌸 #quoteoftheday #beyourself #truebeauty #cherryblossom #beauty
Morning flow 💗✨ Strength what can be strengthen, length what can be lengthen. I love these whole body #exercises which increases the mobility, but also works the muscles 💗✨
Apuvälineinä käytän vaihdellen mm. jumppapalloa, kumpparia, kahvakuulaa, TRX-naruja, bosua tai vaikkapa tätä foam rolleria. Epätasainen alusta haastaa mukavasti etenkin keskivartalon hallintaa. ✨ 
Kiinnostaako teitä video eilisestä rullatreenistä? Tuleeko teillä tallennettua tai tehtyä täällä jakamiani treenejä? Saatko motivoitua itsesi ylipäätään tekemään kotitreenejä? #homeworkout #kotitreeni #spoton #training #fitspiration #whataview #heidionthegoworkout #runnergirl #runhappy #runner
Thought of the day- Great things are done by a series of small things brought together. Are you making the choices today, the small ones, which improves the quality of your wellbeing and life in general? If not, why not? 💗 
Blogissa palautumisesta- kehonhuollosta, ashwagandhasta & kookosvedestä 💗 #thoughts #balance #healthyliving #mindyourthoughts #quoteoftheday #blog #feelgood