Browsing tag: mieliala

LUMIENKELEITÄ <3


 

Upeita talvipäiviä on osunut tähän jo monta putkeen. Ei varmaankaan tarvitse enää mainita, kuinka fiiliksissäni olen tästä talvesta ja siitä, että saan olla päivät pitkät treenattavien kanssa lähestulkoon koko ajan ulkona. Varusteet vaihtuvat lajin mukana ja eväitä syön milloin missäkin. SIGG:n eväsboksit ovat päivittäisessä käytössä.

 

Välillä on kuitenkin niitäkin päiviä, kun tekisi mieli vain heittäytyä hankeen tekemään lumienkeleitä. Tiistaisella hiihtolenkillä tuntui juuri siltä. Päivässä ei ollut mitään vikaa, mutta suksi luisti niin huonosti, että oikein kiukku meinasi nousta pintaan. Toistin itselleni samaa mantraa, mitä olin edellisenä iltana toistanut tyttärelleni, joka ei aluksi meinannut millään innostua äidin kanssa hiihtämisestä. Kiukuttelu ei johda minnekään. Ihan turhaa- kiukulla, kun on vain tapana kiukutellessa kasvaa, ja pahimmillaan se myrkyttää ympäristönkin ja saa toisetkin pahalle tuulelle. Negatiivisuuteen olisi helppo jäädä vellomaan, mutta onneksi kierteen voi katkaista.

 

Tyttären ajatukset sain johdateltua hiihdosta muihin juttuihin ja lopulta matka taittui oikein kivasti. Molemmille jäi hyvä fiilis ja uskon, tai ainakin toivon, ettei kerta jäänyt viimeiseksi. Samalla taktiikalla toimin itsenikin kanssa ja yritän etsiä asiasta kuin asiasta sen mahdollisia positiivisia puolia- ainahan suksi voisi luistaa huonomminkin ja toisaalta, tulipahan tehtyä rankempi treeni. En jaksa valittaa asioista, joihin en sillä hetkellä voi vaikuttaa. Asioihin taas joihin voin, koitan parhaani mukaan vaikuttaa, kuten esimerkiksi omalla asenteella ja suhtautumisella.

 

Hiihtokaveria kehotinkin vain hiihtämään omaa vauhtia ja mainitsin ohimennen, että nyt oma fiilis on enemmänkin sellainen, että tunti tervanjuontia riittää, ja voisin vain heittäytyä hankeen lumienkeleitä tekemään. ”No mikset menisi?” Kaverin innostama otimme sukset jalasta ja heittäydyimme molemmat ladun viereen hankeen. Hieman saimme ohi hiihtäviltä huvittuneita katseita, mutta kylläpä vain tuli hyvä mieli <3 En muista, koska olisin viimeksi tehnyt lumienkeleitä. Loppumatkaksi vaihdoimme vielä sukset. Ja kyllä, ”vika” oli onneksi suksissa, ei hiihtäjässä 😉 Eikä ihme, sukset, kun oli voideltu viimeksi vuosi sitten! Nyt sekin asia on onneksi korjattu. Eilen hain sukset Paloheinän suksihuollosta. Eiköhän niillä pärjää taas ainakin muutaman kuukauden, ehkä jopa lopputalven.

 

 

 

Suksien luisto nyt on se ja sama, pikku juttu, mutta olipa ketutus sitten isompi tai pienempi, on harmistuksen keskellä hyvä ottaa aikalisä ja löytää joku oma juttu. Jotain, millä saa ajatukset muualle ja nostettua omaa mielialaa. Usein ihan pienikin juttu riittää piristämään oloa, kuten esimerkiksi happihyppely ja liikunta- pieni oma hengähdyshetki. Moni kokee juuri liikunnan piristävänä ja stressiä vapauttavana. Vaikka, kuinka liikkumaan lähtiessä olisi pinna kireällä, saa lenkin aikana kiukkua purettua, ajatuksia selvitettyä ja mieliala kohoaa. Joskus riittää kymmenen minuutin lenkki, joskus taas on mennyt parikin tuntia 😀

 

Tai tee jotain spontaanista. Jotain, mikä voi tuntua jopa hieman lapselliselta- vaikka lumienkeleitä. Treenattavankin kanssa heittäydyimme eilisen treenin päätteeksi enkeleinä hankeen. Treeni oli piristänyt jo asiakkaan mielialaa, jonka enkelit vielä kruunasivat. Siinä käsiä ja jalkoja heilutellessa katselimme ohi kiitäviä pilviä ja totesimme, että synkemmänkin pilven raosta pilkistää aina valoa. Taidettiin nähdä sydänkin <3

 

Rentouttavaa viikonloppua! Käykää tekemässä lumienkeleitä <3

 

Heidi xoxo

Makeanhimo & hormonit


IMG_3725

 

Useimmilla meistä naisista tekee tiettyyn aikaan kuukaudesta mieli suklaata! Jos kotona olisi suklaata, niin voi, kuinka helppo olisikaan makeanhimoissa napata pala, toinen ja kolmas… Enkä uskokaan, että pala suklaata silloin tällöin haittaa, mutta ikävä kyllä sokeri on kuin huume, joka niin helposti koukuttaa pauloihinsa, eikä millään haluaisi päästää otteestaan. Harvalle nimitäin vain se pari pala riittää… Mitä enemmän sille antaa valtaa, sitä enemmän sitä pitää ruokkia. Onko tuttua?

Useimmiten tulemme ajatelleeksi hormonitoimintaa lähinnä vain kuukautisten aikaan, mutta itse asiassa hormonit vaikuttavat meihin koko ajan! Stressi, kiire ja huonot elämäntavat sotkevat hormonitoimintaamme- esimerkiksi kilpirauhasen toimintaa, joka vaikuttaa mm. aineenvaihduntaan. Hormonitoiminnan epätasapaino kulkeekin aikalailla käsi kädessä myös makeanhimon kanssa. Niin hormonitoiminnan tasapainottamiseen kuin makeanhimon selättämiseenkin pystymme kuitenkin vaikuttamaan monin eri tavoin.

*Ruokavalio. Usein makeanhimon taustalla saattaa olla syynä myös liian pitkät ateriavälit tai liian vähäinen syöminen päivän aikana. Pieni aamupala ja kevyt salaatti päivällä saattavat kostautua illan makeanhimona. Syö joka aterialla niin hiilihydraatteja (mm. kasviksia, hedelmiä, marjoja, bataattia, perunaa, täysviljatuotteita jne.) hyviä rasvoja (esim. avocado, pähkinät ja siemenet, kookosöljy)  ja proteiineja (kala, liha, kananmunat, linssit, kvinoa). Vältä valmisruokia ja teollisesti tuotettua sokeria/ makeutusaineita, mutta suosi monipuolista kotiruokaa.

*Tunnesyöminen. Joskus makeanhimo ja makean syöminen saattavat myös olla seurauksia lopahtaneesta mielialasta, kuin varsinaisesta makean tarpeesta. Ruualla, varsinkin makealla, yritetään paikata haavoja ja lääkitä masentunutta mieltä. Makean syöminen itsesääliin voi toimia hetkellisenä apuna (suklaa on itse asiassa piristävä ja sillä on mielialaa kohottava vaikutus), mutta liian helposti herkuttelu jää päälle ja kääntyy lopulta itseään vastaan. Sokeri koukuttaa, eikä poista perimmäistä ongelmaa, vaan liian usein tapahtuva herkuttelu ja vyötärölle kertyneet kilot masentavat entisestään. Vaihda tavallinen suklaa raakasuklaaseen tai valmista alla oleva suklainen vanukas. Uusiin makuihin totuttelu voi viedä jonkun aikaa- varsinkin jos olet tottunut teollisiin makuihin.

kuva

Hektisessä arjessa on hyvä muistaa ottaa myös omaa aikaa ja rentoutua.

 

*Stressi. Stressihormoniksikin kutsuttu kortisoli, pitää verensokerin rasitustilassa korkealla ja väsyttää lisämunuaisia. Aiemmin stressin tehtävä oli johdattaa ihminen pois vaaratilanteista, jolloin stressitasot nousivat vain hetkellisesti. Lyhytaikainen stressi ei ole vaarallista, vaan pikemminkin se kannustaa meitä  parempiin suorituksiin. Jatkuva stressitila taas saattaa johtaa uupumukseen, masennukseen, aineenvaihdunnan häiriöihin ja sairauksiin.

Stressitilassa on myös hankala ylläpitää terveellisiä elämäntapoja. Stressaantuneena tekee useimmiten mieli hiilihydraatteja ja makeaa, ja vaikka karkkipussi toisikin hetkellisen hyvän olon tunteen, niin pian verensokeri laskee vielä tavanomaistakin alemmaksi. Suosi siis mieluummin marjoja (mustikoiden on todettu nostavan mielialaa jopa 15%lla), banaania ja C-vitamiinipitoista kiiviä (C-vitamiini auttaa elimistöä lopettamaan kortisolin erityksen). Tiedetään, kovaan makeanhimoon eivät toimi hedelmät tai marjat! Pikku makea silloin tällöin onkin ok, kunhan siitä ei tule jokapäiväinen tapa. Mitä enemmän sokeria syö, sitä enemmän sitä himoitsee. Yritä pysyä siis kohtuudessa.

 

IMG_4540

 

*Liikunta. Liiku säänöllisesti ja tee niitä lajeja, jotka tuovat hyvää oloa. Liikunta lisää mielihyvähormonien, kuten esimerkiksi endorfiinien, tuotantoa ja pitoisuuksia. Liiku mahdollisimman paljon ulkona ja luonnossa.

*Väsymys. Tutkimukset ovat osoittaneet, että liian vähäiset yöunet saattavat johtaa makeanhimoon. Väsynyt saattaa lohdutukseksi hakea sääliä makeasta, joka nostaa verensokerin nopeasti ylös- ikävä kyllä insuliinin (=hormoni, jonka tehtävänä on säädellä verensokeria) vaikutuksesta se laskee hyvin nopeasti myös alas. Tästä seuraa väsähdys ja tarve saada lisää nopeita hiilihydraatteja.

Vinkki: Valmista jääkaappiin valmiiksi terveellisiä välipaloja ja vältä kauppareissuja nälkäisenä. Keskity myös parantamaan yöunta; rauhoita ilta ja sulje häiriötekijät (tv, tietokone…) ajoissa ennen nukkumaanmenoa, sillä hormoonit säätelevät myös uni-ja valverytmejä. Kohonneiden kortisolitasojen takia kovatehoista liikuntaa suositellaan tehtäväksi heti aamulla, mutta jos haluat urheilla illalla, niin suosi kevyttä liikuntaa ja mene ajoissa nukkumaan (uni kello 22-02 ovat ne tärkeimmät). Magnesiumlisästä saattaa myös olla hyötyä rentoutumisessa. Magnesium myös…

 

”Low magnesium levels are likely the primary reason women crave chocolate before, during and/or after the menstrual cycle.” -David Wolfe

Taidan olla magnesiumin puutteessa siis koko ajan 😉 

 

IMG_3266

 

 Tasapainoittava Suklaavanukas PMS-oireisiin

1/3 kypsää Banaania

1/2 Avocadoa

2 rkl Puhdistamon ”Suklaapakkausta”

(sisältää mm. macaa, kaakaojauhetta ja riisiproteiinia)

(hieman Hunajaa, jos haluaa makeutta)

1 1/2 dl Mantelimaitoa

+ 1 rkl Chian siemeniä

Aja kaikki ainekset, paitsi chian siemenet, tasaiseksi vanukkaaksi. Laita vanukas kulhoon ja lusikoi joukkoon chian siemenet. Anna tekeytyä hetki jääkaapissa. Tarjoile kaakaonibsien ja siitepölyn kanssa.

Tämä suklainen vanukas auttaa varmasti lievittämään makeanhimoja, joita varsin monella on juuri muutama päivä ennen kuukautisten alkua. Smoothie sisältää paljon mm. kaliumia (banaani), joka auttaa vähentämään turvotusta. Maca taas on adaptogeeni ja hormonien tasapainottaja. Se saattaa auttaa kuukautisvaihoihin, vähentämään stressiä, masennusta, mielialanvaihteluja ja vähentää myös menopaussin oireita. Maca sisältää paljon mm. B-vitamiinia, kalsiumia ja magnesiumia. Selaisenaan se ei maistu kovinkaan hyvältä, mutta sopii hyvin yhteen juuri kaakaojauheen kanssa. Manteleissa on paljon proteiinia ja vain vähän hiilihydraatteja, ja siksi sopii erityisen hyvin mm. diabeetikoille, sillä se pitää verensokerin tasaisempana.

Mm. tästä pääset aikaisempaan postaukseeni sokerista

Heidi xx

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Woohoo! What a race day we had today, as Naisten Kymppi & 10 000 amazing ladies hit the Helsinki streets 🙌 
Ihan rennosti ajateltiin @endorfiinikoukussa @vegelinda kanssa lähteä matkaan, mutta eihän sitä sitten malttanut... Reippaita alle vitosen kilsoja taittui taival tänään, vaikka matkaan mahtui veskitaukokin 😅 Kiitos vielä kutsusta @naistenkymppi @stadiumfinland ✨👌 Mitäs sitä seuraavaksi keksisi? Polkujuoksua ehkä... #backinbusiness #raceday #runnershigh #runnergirl #runspo #naistenkymppi #iloverunning
☀️✨SUMMER sunsets with friends 🌅✨ Juoksuviikko, sellainen on ollut viime viikkoni. Ensin @helsinkicityrun ja perjantaina juostiin Yritysmaraton, jossa sain kunnian juosta @zpcompression_fi tiimissä- päivän fiiliksistä kirjoitin blogiinkin. Kohta taas juostaan @naistenkymppi 🏃🏻‍♀️☀️ Olen aivan intopiukeana taas juoksusta. Syksylle asetan ehkä jopa jokin tavoitteenkin? 
Välillä on kuitenkin mukava ihan vain olla, tekemättä mitään sen kummempaa- istua vaikka laiturilla kukkaseppele päässä. Auringonlaskiessa viettää ihania hetkiä ystävien kanssa 😘 @paulaemilian @monttelska #dolcefarniente #sunset #summernights #sitbackandrelax #balance #collectmoments #enjoylife #rightnow
☀️💪🏼 TRX- such an effective whole body workout! Here’s some of my favorite ones 1️⃣ Squat Jump 2️⃣ Push Up 3️⃣ Forward Lunges 4️⃣ Power Pull #justdoit 🙌

Tänään sulla on mahdollisuus tulla testaamaan TRX-naruja Matinkylän Foreverille. Vedän kello 10-13 demoja ja vastailen  mielelläni treeniin liittyviin kysymyksiin. Treenit tietty ulkona ☀️ #trx #trxtraining #workoutvideo #heidionthegoworkout #outdoorlife #trainingday @trxfinland @foreverclubs
🦋☀️ These summer days & my favorite summer dress- year after year ☀️🦋 Niin ihanaa, kun saa vetää kevyen kesämekon päälle ja heittää juoksulenkit vain shortseissa #ilovesummer Tämä kesä tulee olemaan niin ☀️☀️☀️ Jos ei Suomessa niin reissun päällä. Kesäloman suunnitelmat tehty ja matkat varattu ✈️🏔🏃🏻‍♀️🍓🥂🥗🍕⛲️☀️ Aurinkoa päivääsi! Mulla edessä työpäivä- onneks ulkona ☀️ #summervibes #adventurous #alwayspositive #summerdress #travel #worldtraveler #spontaneous #expandyourplayground
Note to myself: don’t go through food pics when super hungry... Post run cravings right now, @holidaybarhelsinki sweet potato fries & poke bowl 🤩 
Vitsi oli huippu päivä yritysmaratonilla. Aurinko, juoksu, hyvä fiilis ja tietty meidän @zpcompression_fi tiimi 🙌 Kirjoittelen kohta päivästä blogiin, stay tuned- ensin kuitenkin syön 😅 #foodporn #hungryrunner #runnergirl #postrun #cravings #sweetpotatofries #eatwell
💗 FRIDAY #morningglory 💗
Aamuvenyttelyjä näissä maisemissa ennen päivän juoksutapahtumaa. Tänään nimittäin juostaan yritysmaraton ja olen edustamassa @zpcompression_fi 💗 #goodmorning #yogaeverywhere #zp #run #runnergirl #runnerslife #raceday #zpcompression #whataview #yritysmaratonviesti
🌸 Everything has beauty, but not everyone sees it. And sometimes we get so worried about being “pretty”. Let’s be pretty kind, pretty funny, pretty smart, pretty strong 🌸 #quoteoftheday #beyourself #truebeauty #cherryblossom #beauty
Morning flow 💗✨ Strength what can be strengthen, length what can be lengthen. I love these whole body #exercises which increases the mobility, but also works the muscles 💗✨
Apuvälineinä käytän vaihdellen mm. jumppapalloa, kumpparia, kahvakuulaa, TRX-naruja, bosua tai vaikkapa tätä foam rolleria. Epätasainen alusta haastaa mukavasti etenkin keskivartalon hallintaa. ✨ 
Kiinnostaako teitä video eilisestä rullatreenistä? Tuleeko teillä tallennettua tai tehtyä täällä jakamiani treenejä? Saatko motivoitua itsesi ylipäätään tekemään kotitreenejä? #homeworkout #kotitreeni #spoton #training #fitspiration #whataview #heidionthegoworkout #runnergirl #runhappy #runner
Thought of the day- Great things are done by a series of small things brought together. Are you making the choices today, the small ones, which improves the quality of your wellbeing and life in general? If not, why not? 💗 
Blogissa palautumisesta- kehonhuollosta, ashwagandhasta & kookosvedestä 💗 #thoughts #balance #healthyliving #mindyourthoughts #quoteoftheday #blog #feelgood