Juoksu on helppo harrastus, se ei vaadi aikaa tai paikkaa. Kotiovesta voi lähteä ulos lenkille juuri silloin, kun se itselle parhaiten sopii. Aamuvirkku voi heittää lenkin heti aamutuimaan, kun aamu-uninen taas lenkkeilee mieluummin ehkä iltapäivisin tai...
Blogi
HeidiOnTheGoHeidiOnTheGo
Liikkujan Lontoo
Lontooseen on aina yhtä mukava palata 🙂 Asuimme siellä 2000-luvun alkupuolella 3 vuotta ja Pohjois-Englannissa, Durhamissa 2 vuotta. Niiltä ajoilta kertyikin paljon ihania muistoja ja uusia ystäviä, joiden kanssa olemme yhä edelleen säännöllisesti yhteydessä. Nytkin...

Makeanhimo & hormonit
Useimmilla meistä naisista tekee tiettyyn aikaan kuukaudesta mieli suklaata! Jos kotona olisi suklaata, niin voi, kuinka helppo olisikaan makeanhimoissa napata pala, toinen ja kolmas… Enkä uskokaan, että pala suklaata silloin tällöin haittaa, mutta ikävä kyllä...

Good Morning
Kaunista huomenta! Aamu alkoi rauhallisissa tunnelmissa, kun poljin aamu kuuden jälkeen päivän ensimmäiseen tapaamiseen. Aivan peilityyni veden pinta ja pilvetön taivas- niin kaunista. Oli pakko pysähtyä ihailemaan kaunista maisemaa.Työmatkat sujuvat kätevästi...

Addicted? Me? Who?
Everyone!! Eilen sain mahdollisuuden osallistua Soulcyclen spinning tunnille, jossa yhdistyvät kestävyys-ja lihaskuntotreeni....