Browsing category Uncategorized

Roolimalleja


”Ei ole aikaa, koska lapset…” on vain huono tekosyy olla liikkumatta, tai muutenkin olla huolehtimatta itsestään. Itse asiassa olen sitä mieltä, että vanhempana on vieläkin tärkeämpää pitää hyvää huolta myös itsestään, jotta jaksaa paremmin pitää huolta rakkaimmistakin. Vähän niin kuin lentokoneessakin hätälaskun sattuessa on happiletkut laitettava ensin itselle. Sama siis pätee tässäkin. Kun vanhemmat voivat hyvin, heijastuu se koko perheeseen. Enkä tarkoita, että jokapäivä rampataan omissa aktiviteeteissa, vaan lapsetkin voi ottaa liikuntahetkiin mukaan. Leikin varjolla tulee kuin huomaamatta tehtyä tehokaskin treeni. Hyvää oloa voi tietenkin saada muualtakin kuin hiihtobaanoilta, mutta liikunnalla on todistetustikin hyvää oloa lisäävä vaikutus.

Tietenkin sitä kaipaa silloin tällöin myös omaa aikaa, mutta jos olisin itsekin aikoinaan istunut kotona odottamassa omaa aikaa ja hetkeä liikkumiselle, olisi motivaatio todennäköisesti ehtinyt hiipua. Kaikkeen nimittäin tottuu, niin liikkumiseen kuin liikkumattomuuteenkin, ja mitä pidemmäksi aikaa tavoistaan luopuu, sitä korkeampi on kynnys aloittaa taas uudelleen.

”If you really want to do something, you will find a way. If not, you’ll find an excuse.”

Eilisellä hiihtolenkillä ihastellen katselin äitiä, joka veti hiihtäessään pulkassa pikkuista, jolla näytti olevan omat pikkusukset sylissä, samalla kun kaksi isompaa hiihti edellä. Ihan huippua ja niin ihailtavaa! Ja ne itkupotkuraivaritkin loppuun on vain elämää 🙂

Myös ystäväpiirissäni on monta pienen vauvan/taaperon äitiä, jotka liikkuvat päivittäin. Useimmiten vaunulenkkejä päikkäriaikaan, mutta myös kotijumppa, pilates ja jooga näyttävät olevan suosittuja liikuntamuotoja. Eikä sillä, että kiloista pitäisi päästä nopeasti eroon, vaan liikunnan ilosta ja siitä energiasta, jonka liikkuminen saa aikaan.

Omalla esimerkillämme toimimme jälkikasvullemmekin roolimalleina. Millainen roolimalli sinä haluat olla?

Heidi xoxo

Mehuja ja Rokkia- inspiraatiopotku!


Vitamix surisee keittiössäni päivittäin, mutta jostain syystä mehustin on saanut kaikessa rauhassa koristaa keittiön pöytää! Eilinen, Jyrki69:n ja Anu Kiiverin, ”Mehua ja Rokkia”-tapahtuma Lavli Living Roomissa toimikin erinomaisena inspiraatiopotkuna ja muistutuksena siitä, miksi itsekin olen aikoinaan mehustimen ostanut; itse puristetuista mehuista saa ennenkaikkea paljon vitamiineja, joiden saantia on näin talven aikana muutenkin hyvä lisätä ruokavalioon. Mehustaminen on siis siinäkin mielessä hyvä juttu, että se poistaa kasvisten ja hedelmien kuidun, mikä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi vitamiinit imeytyvät nopeasti suoraan verenkiertoon. 

Mehustamisen, Anun demon sekä vinkkien lisäksi, saimme kuulla Jyrkin mielenkiintoisen matkan mehujen ja kasvisruokailun maailmaan- rockilla höystettynä, tietenkin 🙂 Ja tietenkin myös maistelimme paria erilaista mehua. Supermaukkaita!

Tapahtumasta kävelin lumipyryssä tarpoen suoraan Stockan Herkkuun ja ladoin ostoskorin täyteen mehustukseen tarvittavia kasviksia ja hedelmiä, appelsiinejä, porkkanoita, limeä, inkivääriä, sellerinvarsia, kurkkua ja punajuuren. Näillä saa tehtyä jo parikin erilaista mehua. Mahdollisuuksien mukaan suosin aina luomua. Lidl:ssä on muuten hyvä valikoima, niin luomu kasviksia kuin hedelmiä!

Vitamiineja tarvitaan päivittäin kehon toiminnoissa; mm. entsyymireaktioissa, energia-aineenvaihdunnassa, immuunipuolustuksessa, elimistön kriisi- ja hälytystilanteissa (stressi, infektiot, vammat, sairaudet jne.) ja solurakenteiden suojauksessa sekä syövän estossa. Vesiliukoiset vitamiinit eivät varastoidu kehoon, eli etenkin niiden saanti päivittäin olisi ehdottoman tärkeää (C- ja B-vitamiinit). Ne heikkenevät myös helposti lämmön, valon ja ilman vaikutuksesta. Helppo tapa tehostaa vitamiinien saantia, on lisätä ruokavalioon paljon kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Mitä luonnolisesti värikkäämpiä ruokia lautasella, sitä enemmän antioksidantteja ja vitamiineja. Väreillä on meihin myös piristävä vaikutus.

Tietenkin ideaalista olisi saada kaikki tarvittavat vitamiinit ruuasta, mutta joskus se saattaa olla hankalaa- etenkin näin talvisin. Mehustaminen onkin hyvä ratkaisu, jos koet, että puoli kiloa kasviksia on hankala saada päivän aikana kasaan.

Juicebox Lontoon Oxford Streetillä

Raikkaan vitamiinipommin saat kasaan esimerkiksi punajuuresta, porkkanoista, appelsiineistä ja inkivääristä. Punajuuri sisältää mm. A-, E-, C- ja B-ryhmän vitamiineja, sekä paljon kivennäisaineita, kuten kalsiumia, kaliumia, magnesiumia, rautaa ja sinkkiä. Entisaikaan punajuurta käytettiin lääkinnällisiin tarkoituksiin, kuten juuri flunssan hoidossa! Porkkanan oranssi väri tulee karotenoideista, erityisesti beetakaroteenista, jota porkkana sisältää runsaasti. Beetakaroteeni on antioksidantti, joka muuttuu elimistössä A-vitamiiniksi. A-vitamiinia tarvitaan erityisesti silmien, ihon ja limakalvojen hyvinvointiin. Punajuuren lailla myös porkkana sisältää myös C-ja B- vitamiineja, sekä kaliumia, magnesiumia ja rautaa. Ensisijaisen tärkeitä C-vitamiinin luonnollisia lähteitä ovat myös sitrushedelmät, kuten appelsiinit, sitruunat ja greipit.

Etenkin vesiliukoisia vitamiineja on melko helppo saada monipuolisesta ja kasvisvoittoisesta ruokavaliosta, mutta silloin tällöin on hyvä tarttua myös purkkiin. Yksilölliset tarpeet vaihtelevat, ja miten vitamiinit ylipäätään imeytyvät (esimerkiksi 40% länsimaisista on A-vitamiinin imeytymisongelma!). Yksittäisten vitamiinien saannin lisäksi tulisi kiinnittää huomiota myös toimintapareihin, siihen miten vitamiinit sekä kivennäis-ja hivenaineet toimivat yhdessä. Esimerkiksi C-vitamiini tehostaa raudan imeytymistä, kun taas liiallinen kalsiumin saanti heikentää magnesiumin imeytymistä. Nuorenpana kärsin juuri raudan imeytymishäiriöstä, muttei kukaan silloin puhunut C-vitamiinin tehostavasta vaikutuksesta.

Talvisin näillä leveysasteilla D-vitamiini on ehdoton ja senkin saantisuosituksista käydään jatkuvaa vääntöä. Tällä hetkellä omassa käytössäni ovat nestemäisen D-vitamiinin lisäksi myös Wild Nutritionin magnesium ja B-Complex. D-vitamiinitipat lisään usein smoothien tai mehun joukkoon.

SPICE UP YOUR LIFE!

kahdelle

1/2 luomu Punajuuri

3 luomu Porkkanaa

2 Appelsiiniä

1/2 Lime

Pala Inkivääriä

Vinkkejä aloittelevalle mehustajalle

Aloita kasviksilla ja/tai hedelmillä, joista pidät. Suosi kauden hedelmiä ja kasviksia, joita löydät helposti lähikaupastakin.

2-3 kasviksella tai hedelmällä pääset jo hyvin alkuun. Appelsiini, porkkana ja inkivääri on hyvä aloittelijan combo.

Lisää vihreitä pikku hiljaa. Jos olet vasta-aloittelija ”vihreiden maailmassa”, lisää muutama vihreä kerrallaan ja mehusta niitä yhden tai kahden hedelmän kanssa. Mehuihin on helppo käyttää niitäkin kasviksia, joita ei välttämättä muuten käyttäisi.

GREEN GOODNESS: Ananas, Kurkku, Selleri, Lehtikaali & Tuore minttu

Käytä sitruunaa tai limeä. Se tuo mehuihin ihanan raikkaan maun ja peittää tarvittaessa hyvin vihreiden kasvisten maut- jopa sellerin 🙂

Puhdista mehulinko aina käytön jälkeen. Useimmiten huuhteleminen lämpimällä vedellä riittää (Tylsin homma, mutta on ehdottomasti vaivan arvoinen)

Nauti mehusi mahdollisimman pian linkoamisen jälkeen, jotta saat varmasti kaikki ravintoaineet. Jos kuitenkin aamuisin mehustaminen tuntuu liian työläältä, tee mehu jo illalla valmiiksi. Mehu säilyy tiiviisti lasipullossa säilytettynä noin vuorokauden.

Itselläni käytössä: Philipsin 800w, XXL tube Avance Collection Juicer, jonka ostin kolmisen vuotta sitten Stockalta. Olen ollut mehustimeen todella tyytyväinen!

Being healthy starts from the inside!

Heidi xoxo

 

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Instagram
Instagram
Instagram
Instagram
Instagram
Instagram
Instagram
Instagram
Instagram

Arkisto