Perjantaisista iltapäivän juoksulenkeistä ystävän kanssa on muodostunut jo tapa- ja mukava sellainen onkin. Kiva aloitus viikonlopulle. Viime viikolla juttelimme lähes kaikesta maan ja taivaan väliltä, mutta mieleeni jäi etenkin keskustelu asioiden lykkäämisestä tai...
Blogi
HeidiOnTheGoHeidiOnTheGo
Flunssa- ei kiitos!
Syksy tekee tuloaan, ja ensimmäiset syysflunssat ovat taas täällä! Vaikka toisaalta tuntuu, että monelle koko vuosi on ollut yhtä flunssa-aaltoa. Tiesitkö muuten, että ihminen sairastaa keskimäärin noin 200-300 influenssaa elämänsä aikana, joka vastaa yhteensä...
Ihana aamu ja tehokas TRX-liike
Voi että, kuinka mielettömän kaunista auringonnousua sain olla aamulla todistamassa samalla, kun ajelin päivän ensimmäistä treenattavaa tapaamaan. Meri oli aivan tyyni ja maisemakin kuin maalauksessa. Tälläisinä aamuina ei haittaa ollenkaan, vaikka kello...
Yksin vai yhdessä?
Suurimmaksi osaksi treenailen yksin, sillä aikataulujen kanssa saattaa olla haastavaa sopia treenitreffejä eripuolella kaupunkia asuvien ystävien kanssa. Tykkään lähteä ovesta juuri silloin, kun huvittaa. Toisaalta taas ystävän kanssa tai pienessä ryhmässä...
Lohisalaatti x 2
Erilaisten kasvisruokien lisäksi syön paljon myös kalaa. Tonnikala on helppo valinta kiireisessä arjessa ja lohta teen noin kerran viikossa. Useimmiten isomman palan kerralla, josta tarkoituksella jää ylimääräistä seuraavallekin päivälle. Säästää huomattavasti aikaa...
Ups! Juoksijan vaiettu vaiva
Juoksu- ihanan helppo harrastus, jota voi tehdä lähes missä vain, milloin vain. Moni hehkuttaakin ja vannoo sen nimeen, mutta samalla vaietaan monelle niin tutusta, mutta vielä hieman nolostakin vaivasta- nimittäin juoksun aikaisesta virtsankarkailusta. Monen hyvin...
Aamuvirkku Midnight Runilla
Olipas huikea tapahtuma eilinen Midnight Run! Aivan mahtava meininki ja upea kokemus juosta näin myöhään illalla- jopa aamuvirkunkin mielestä. Ensimmäinen kertani Midnight Runilla, sillä viime vuonna samaan aikaan podin angiinaa. Enkä muuten muista, että olisin...
Rainy Day Rescue
Syksy tulla tupsahti kuin yhdessä yössä, tai siltä ainakin näyttää, kun katsoo ulos ikkunasta. Onneksi eilinen supertreeni Tuomiokirkolla saatiin vedettyä ilta-auringon kauniisti laskiessa. Oli ilo huomata, kuinka moni innokas treenaaja saapui paikalle....
Toivepostaus: miten pidentää juoksulenkkejä?
Sain lukijalta vinkin kirjoittaa pitkistä lenkeistä, tai oikeastaan miten pidentää lenkkejä ja päästä sen tietyn "haamurajan" yli. Useimmiten haamurajan ohittaminen tuntuu hankalimmalta, jos olet aina tottunut juoksemaan saman lenkin, samaa vauhtia....
Bodyweight Training
Eilinen iltapäivä vierähti Ed Barstarzzin Bodyweigth Training Workshopissa, jossa mentiin kehonhallinnassa pintaa syvemmälle. Osa liikkeistä meni itseltäni täysin yli hilseen, enkä voinut kuin ihaillen seurata kuinka helpon näköisesti Ed ja osa ryhmäläisistä teki...
Syksyn tuulia ja viime viikon suosikit!
Syksy on aina kesän jälkeen uuden luomisen aikaa. Silloin moni on motivoitunut niin ruokavalion, treenien kuin koulutuksen/työnkin saralla. Intoa riittää ja itsellänikin on kalenterissa jo monta mukavaa päivämäärä ylhäällä. Tiedossa on niin erilaisia tapahtumia kuin...
Sneak Peak- porrastreeniä Tuomiokirkolla
Kukin aloittaa sunnuntaiaamunsa tyylillään 😀 Me treffasimme eilen Elsen kanssa Tuomiokirkon portailla heti aamutuimaan. Ja hyvä niin, sillä ei mennyt kauaakaan, kun bussilastilliset turisteja alkoi vyöryämään kameroidensa kanssa Helsingin varmasti suosituimmalle...
On my Plate- viikonloppuna!
Viikonloppuisin herkutellaan aamupalaa pidemmän kaavan kautta. Viime sunnuntaina tein pitkästä aikaa banaanilettuja (pieni kypsä banaani ja 2 kananmunaa, tästä tulee kahdelle) ja smoothiekulhon. Smoothiekulho sai vihreän värinsä avocadosta, mintusta, pinaatista ja...
Hyvä fiilis – ravinto & liikunta
Hieman eiliseen postaukseen liittyen ajattelin vielä jatkaa samalla aihepiirillä, mutta hieman paremmin kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin jokaiseen osa-alueeseen perehtyen. Tässä postauksessa keskitytään liikuntaan ja ruokavalioon. Kauemmin blogiani lukeneille teksti voi...
Thursday thoughts; happiness & sunsets
Vaikka kesä alkoikin ehkäpä huonoimmilla säillä sitten miesmuistiin, on elokuu ollut sitäkin kauniimpi. Upeita auringonlaskuja olemme ikuistaneet kesän aikana niin Espanjassa, Roomassa kuin ihan tässä lähirannassa, ja joka paikassa se on tuntunut aina yhtä upealta....
Smoothie Bowl & Kotitreeni
Smoothie bowl + mansikoita + kahvi + päivän lehdet= täydellinen startti päivään 🙂 Smoothiekulhoni ei juurikaan eroa perussmoothiestani, sillä tykkään jättää sen paksuksi, olipa se sitten kulhossa tai lasissa. Kulhosta syötynä smoothiesta saa ehkä...
Fitspiration- Treenivaatteita ja Supertreeniä!
Trikoot ja t-paita Nike, lenkkarit Adidas Nike on ollut suosikki treenivaatemerkkini niin kauan kuin muistan, ja on yhä edelleenkin. Vaatteet eivät vain näytä hyvältä, vaan ne myös tuntuvat ja istuvat täydellisesti. Yhtä hyvänä kakkosena tulee myös kanadalainen...
Koululaisen mansikkasmoothie
Aamupala on aina ollut itselleni itsestäänselvyys. Aamuvirkkuna herään jo hyvissä ajoin, että varmasti ehdin syödä aamupalan, juoda kahvit ja lukea päivän lehdet rauhassa. Nautin aamun hiljaisuudesta, ja ennenkaikkea aamupalasta. Siksi välillä on ollut vaikea...
Fiiliksiä Helsinki Street Runilta
Hyvää huomenta! Eilen juostiin jälleen kerran Helsinki City Marathon, jonka yhteydessä järjestettiin ensimmäistä kertaa nyt myös 17km:n pituinen Helsinki Street Run. Mukava vaihtoehto niille, jotka eivät välttämättä halua, kuten allekirjoittanut, juosta aivan...
Breakfast @ The Cock
Vihdosta viimein pääsin testaamaan, monissa blogeissakin hehkutettua, The Cockin aamiaista. Harvemmin ehdin keskustaan asti aamiaiselle, mutta mikäpäs sen parempi kuin sopia palaveri aamiaispöydän äärelle 🙂 Auringonpaisteessa polkaisin tapaamiseen ja siinä...