Browsing category Matkustus

Life is Beautiful


OLYMPUS DIGITAL CAMERA tanya OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Terveisiä Lontoosta. Istuskelen juuri Tanya’s Cafessa odottelemassa huonettani. ”My mug in a hugissani” on matcha lattea ja lautasella caramel salted raakakakkua. Hieman erilainen lounas, sillä isomman hotelliaamiaisen jälkeen ei tee mieli sen kummempaa lounasta- raakakakku toimii aina! 

Olen aivan fiiliksissäni Lontoosta ja muutenkin juuri nyt tuntuu tapahtuvan niin mukavia asioita. Päässä pyörii, vaikka mitä ideoita ja muistivihkokin on täynnä merkintöjä- enkä malttaisi millään pysyä pöksyissäni 🙂 Ja, kun jotain saan päähäni, niin tuntuu ettei mikään ole enää pidättelemässä. Ja hyvä niin, sillä intohimo omiin kiinnostuksen kohteisiin ja tekemiseen, sekä uteliaisuus ja uskallus ottaa haasteita vastaan, ovat kaiken a ja o, teitpä sitten mitä tahansa. Finnairin Blue Wings- lehdessäkin kirjoitettiin useammassakin artikkelissa siitä, kuinka juurikin curisioty (uteliaisuus) pitää mielen virkeänä ja motivoituneena, enkä voisi enempää olla samaa mieltä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oli ilo tavata myös itse Tanya! 

Huone onkin nyt sopivasti valmis. Lontoon kadut, täältä tullaan! Aurinkoista päivää, vaikka siellä onkin tainnut jo ensilumi sataa maahan? Life is Beautiful!

Heidi xoxo

TRAVEL LIGHT


OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hyvät kävelykengät ovat matkoilla must! 

Seuraava reissu on jo aivan ovella ja pakkailut pikku hiljaa käynnissä. Huomenna matkustan pojan kanssa pitkäksi viikonlopuksi Lontooseen. Sisäinen matkanjärjestäjäni alkoi heti suunnitella ohjelmaa ja googletella uusia treeni- ja ravintolapaikkoja- etenkin, kun pojalla on omat turnauskuviot ja ”joudun” viettämään kolme päivää omassa seurassani 🙂 Tosin aivan yksin en siellä tule olemaan, Lontoossa kun asuu paljon vanhoja ystäviä ja dinnereitä onkin sovittu jo lähes joka illalle. Melkein ilmoittauduin jo sunnuntaiselle Wimbledonin puolikkaallekin, mutta lopulta päätin jättää sen väliin. Kivempi mennä tällä kerralla fiiliksen mukaan ilman aikatauluja. Ystävien kanssa, kun ei tiedä, mitä keksitään.

Vuosien varrella olen kehittynyt melkoisen hyväksi pakkaajaksi! Käsimatkatavaroilla pärjää pidemmänkin reissun, kunhan vain hieman miettii etukäteen, mitä reissussa haluaa tehdä ja millaista säätä on kohteeseen luvattu. Omasta matkalaukustani löytyy cityvaatteiden lisäksi AINA myös treenivaatteet- olipa kohde, mikä hyvänsä. Etenkin uusiin kaupunkeihin on mukava tutustua lenkkeillen.

Hyvät kävelykengät ovat kaupunkireissujen ehdoton must. Päivisin kuljen useimmiten mukavissa tennareissa, joissa jaksaa kävellä vaikka koko päivän. Illalla jaksaa sitten vielä kulkea korkkareissakin 🙂

Yhdistele vaatteita toisiinsa. Samat farkut toimivat niin päivä- kuin iltamenoissakin- vaihda vain yläosa ja tennarit korkkareihin. Pakkaa mukaan vaatteita, joissa viihdyt.

Minimoi kauneudenhoitotuotteet ja käytä testereitä sekä matkapakkauksia. Sephorasta olen aikoinaan ostanut pikku puteleita, jotka täytän käytössä olevilla tuotteillani. Matkan ajaksikaan ei tarvitse luopua vakkarituotteista. Tälle reissulle testereitä on tosin kertynyt niin paljon, että nyt aion ottaa mukaan vain niitä ja samalla testailla uusia rasvoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Edelliseltä hotellireissulta jääneet pumpulit ja vanupuikot, Essen putsareita ja kookosöljyä meikinpoistoon, Mia Höytön päivävoide, luottohajuveteni Chanelin Change (20ml), shampoo ja hoitoaine, Less is Moren hiuslakka ja Madaran deodorantti. Näillä pärjää jo pitkälle. Hiusharjankin on minikokoa! 

 matka OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toivottavasti Lulu Lemonilta ja Swetty Bettyltä ei löydy liikaa ihania juttuja- muuten paluumatkalla saattavat kilot ylittyä 😉

Heidi xoxo

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Summer evenings & sunsets 🌙✨ .

#naturelove #sunsetlovers #viewpoint #beautifulnature #nature_perfection #runnergirl #amazingnature #luonto #sunset_pics #trails #sunsets_captures #explorer #lakeview #thisisfinland
Whatever you love. You are. -Rumi 🌿Näillä ajatuksilla uuteen viikkoon! Ja hei, tällä viikolla alkavat taas ryhmätunnit- ulkona tietty, NIIN kivaa 🙌🏼☀️🌸🦋 .

#trails #trailrunning #runnergirl #runhappy #magical #forest #runningmotivation #timetoplay #adventurer #exploring #naturelove #luonto #polkujuoksu #metsä
Beach Workout- pakarat, takareidet ja core part 1 🦋 .

Blogissa uusi postaus: miten päädyin pilateksen pariin sekä pilateksen hyödyistä juoksijalle (aina kehon kannatuksesta mm. urheilun aikaiseen virtsankarkailuun) ja ihan yleiseen hyvinvointiin- niin ryhdikkääseen oloon kuin seksielämään. Linkki blogiin profiilissa 🦋 .

Tässä aiheeseen liittyen 4 tehokasta pakara/takareisi/core liikettä, jotka parantavat kehon hallintaa. Kolmonen on melko killeri 😅 Voit tehdä liikkeet myös ilman palloa 🦋 .

1️⃣ Pakarapotku
2️⃣ Jalan nostot suorana nelinkontin + joustot (kts video loppuun) 
3️⃣ Nelinkontin Pakarapotku 90 asteen kulmassa. Tukijalan polvi ilmassa (helpota liikettä tuomalla polvi maahan)
4️⃣ Alaspäin katsova koira/ vuorikiipeilijä ⏯ Tee liikkeet hallitusti- 10-15 toistoa/liike. Tallenna liikkeet myöhempää käyttöä varten 🦋 .

#heidionthegoworkout #pilates #workoutvideo #fitspiration #runnergirl #runningmotivation #strengthtraining #fitmoms #fitmotivation #kotitreeni #homeworkout #feelgood #marathontraining
🌲🐾🏃🏻‍♀️Forest calling... kaupallinen yhteistyö @xxl.fi #justaddyou #salomon

Viikonloppu ja ohjelmassa piiiitkästä aikaa polkujuoksua meidän oman #dreamteam :n kanssa 🙌🏼💓
Polkuja kolutaan taas ”vaihteeksi” Nuuksiossa, mutta mikäs siinä, kun uusia polkuja ja nähtävää riittää. Aurinkokin lupautui lähtemään mukaan 🌲🐾 🏃🏻‍♀️🎒☀️ .

Kesäksi olemme miehen kanssa kuitenkin suunnittelemassa road trippiä jonnekin päin Itä-Suomea, ehkä Lappiin asti. Toiveena olisi käydä ainakin Kolilla ja Hossassa! En ole käynyt vielä kummassakaan ja muutenkin nuo seudut ovat minulle aivan uusia- jos siis sinulla on ehdottaa jotain must see/visit/stay- paikkoja, niin laitahan tulemaan 🙏🏼🌲 .

Niin paljon olisi täällä kotisuomessa nähtävää, ja mitä enemmän karttaa katson, niin sitä pohjoisemmaksi tekisi mieli mennä... tätä menoa ollaan jo kohta Jäämerellä- ei tosin olisi huono sekään ⛺️🌲⛰ .

#timetoplay #runnergirl #trailrunning #trails #runningmotivation #adventureseeker #polkujuoksu #runhappy #outdoors #outdoorlife #exploremore #salomonrunning #senseride3 #adventuretime #runningmotivation 📷 @elina.hovinen
🦢💙 BEACH CORE workout state of mind 🙏🏼 .

Aivan tyyni ilma ja aurinko houkuttelivat jäämään ohjauksen jälkeen meren rantaan ja tekemään omaa pilates- tyyppistä lihaskuntotreeniä. Nämä vahvistavat ja tukevat hyvin etenkin juoksuharjoittelua. 
Tässä teillekin muutama erinomainen keskivartaloa vahvistava liike pilatespallolla, joka antaa liikkeisiin oman mukavan lisämausteen. Liikkeet voi toki tehdä myös ilman palloa! .

1️⃣ Kallistukset (uloshengitys kallistus pyöreällä selällä taaksepäin, sisäänhengitys palaa lähtöasentoon) Purista polvilla kevyesti palloa. 
2️⃣ Taakse nojauksessa käsien kurotus alas ja ylös
3️⃣ ”Vatsarutistus” pallo yläselän alla. Sisäänhengitys taakse taivutus, uloshengitys ”rutistus” alaselkä ja polvien tuonti
4️⃣ Käsien kurotus taakse pään yli sh ja sivukautta lähtöasentoon uh. Selkä neutraalissa asennossa. Voit tuoda pään alle esim tyynyn. 
5️⃣ Selkälihakset pallo rintalastan alla- käsien kurotukset eteen ja taakse. 
6️⃣ Sama kuin edellä mutta käsien kurotukset sivuille
⏯ teen niin monta toistoa kuin hallitusti ja hyvällä tekniikalla pystyt. Anna hengityksen ohjata liikettä 🙏🏼
Oikein ihanaa aurinkoista perjantaita ☀️ .

#heidionthegoworkout #pilateslovers #beachworkout #ab #homeworkout #kotitreeni #naturelove #runnerslife #runnergirl #strengthtraining #coreworkout
🌸 #ktouttraining STARTTAA JÄLLEEN kesäkuussa 🌸 .

Ensimmäiset treenit vedämme yhdessä @lauraenroth :n kanssa lauantaina 13.6 Helsinki Outletilla klo 12 sekä klo 14. Luvassa monipuolinen kehonpainotreeni ulkona sekä tietenkin hyvää fiilistä ja liikunnan iloa. Tervetuloa mukaan- treeni sopii kaikenkuntoisille ja etäisyydet on huomioitu 🤩🌸🤸🏻‍♀️☀️
Päivän aikana @kt_helsinkioutlet :ssa myös alennuksia sekä tuotepalkinnon arvonta osallistuneiden kesken. Mites on, tuutko mukaan? .

Treenit ovat ilmaisia ja mukaan mahtuu 15 ensimmäistä ilmoittaunutta/treeni. Huom: ilmoittauduthan vain toiseen treenin, jotta mahdollisimman moni pääsisi mukaan. Sitovat ilmoittautumiset sähköpostilla tuuli.kayhko@activebrands.com 🌸 .

#karitraa #bodyweighttraining #outdoors #outdoortraining #workoutmotivation #fitspiration #ulkotreeni #hyväfiilis #trainingday #outdoorworkout #helsinkioutlet #heidionthego #juoksujalkaa
Row row row your boat... summer is officially here ☀️🌸 .

Tänä kesänä me ei reissata ulkomaille, mutta muutama kotimaanreissu on suunnitelmissa. Tänne @katve__ :seen tullaan ainakin uudelleen, totaalisen rentoutunut fiilis 🌸 Kiitos ihana @aulimi & co. 😘 .

#summervibes #naturelove #outdoors #finnishnature #luonto #luontokuva #outdooractivities #lakeview #lakelife #exploremore #adventuretime #järvimaisema #amazing_shots #amazingnature #mökkilife #cottagelife
🌲🐾🏃🏻‍♀️ Uusi päivä, uudet polut #justaddyou *kaupallinen yhteistyö @xxl.fi .

Mukava pieni miniloma järven rannalle keskelle kaunista Suomen luontoa on aina hyvä idea 🙏🏼 Soutelua, saunomista, grillailua, kirjan kanssa riippumatossa makoilua ja pyöräilyä mökkitiellä- metsälenkkiä unohtamatta. Mukaan pakkasin tietenkin myös polkujuoksutossut, Salomonin Sense Ride 3:set, jotka sopivat hyvin niin hiekkatielle kuin metsäpoluille 🌲 Juuri nyt olemmekin lähdössä metsään, tutustumaan uusiin polkuihin. Upea päivä tulossa ☀️ .

#salomon #trails #trailrunning #timetoplay #naturelove #outdoors #outdoorlife #runnergirl 📷 @elina.hovinen
Good morning 💙 
Kyllä tuntuu aurinko älyttömän hyvältä☀️ Ja hyvältä tuntuu myös uinti lauantaisen sauvarinnemaratonin jälkeen, jaloissa nimittäin sellaiset #doms :t että huh huh. Tuntee kyllä, että jotain tuli tehtyä! .

Blogiin kirjoitinkin fiiliksiä sauvarinnetreenistä, ja löytyypä sieltä myös mascarpone suklaakakun resepti. Tätä kakkua tehdään meillä aivan varmasti pian uudelleen. Olisko jopa kesän hittikakku ikisuosikki Britan rinnalle. Super helppo, mutta näyttävä kakku 🍓Kiitos @miinaketo vinkistä 💋 .

#goodmorning #lakeview #runnergirl #swim #outdoorlife #nature_brilliance #naturelove #outdooradventures #trails #trailrunning 📷 @elina.hovinen

Arkisto